Joensuussa professori pitää myös yhden peruskurssin, Johdatus systemaattiseen teologiaan, joka on mielestäni erittäin hyvä tapa.
Ennen muinoin professorit vastasivat hanakammin perusopetuksesta. Kailakaan ei paljon muuta tehnytkään.
Peruskurssia pitävä maestro kertaa peruskuvioita ja opettelee ilmaisemaan asioita yksinkertaisesti. Se tekee monimutkaiselle mielelle hyvää kuin aamukaste.
Lisäksi nuorten ihmisten kasvojen näkeminen on hurmaava kokemus.
Kun ne oikein imevät tietoa ja pohtivat ja ovat avoimia ja kriittisiä.
Eilen illalla oli puhetta tieteenkäsityksessä tapahtuneesta muutoksesta pitkään hallinneen valistuksen 'lumouksesta vapautumisen' projektin tultua eräänlaiseksi Suureksi Kertomukseksi, johon liittyy itseensä lumousta ja myyttiä vaikka onkin hyvä satu, jota soisi kerrottavan lapsenlapsillekin.
Muistui mieleen, miten filosofianopinnoissa vastasin neljä kertaa kysymykseen "Mitä on tieteellinen realismi?"
Niiniluoto oli kirjoittanut joukon kirjoja, tiedeoppaita, joissa tätä ihmeellistä sanomaa kaikilta kanteilta perustettiin. Se oli pitkään Helsingin yliopiston virallinen tiedeideologia, johon opiskelijat juovutettiin kaikkialla tieteenteorian peruskursseilla ja sitten tietysti filosofian opiskelijat sekä perus- että aineopintojen kirjoissa.
Viimeisellä kerralla vastasin suurin piirtein sinnepäin, että ideologia, jota jotkut tomppeliherrat palvoivat 100 vuotta sitten.
Tosiasia on, että se on mennyt luihin ja ytimiin ja on lähtökohta ajattelulleni edelleen, joskaan suhteeni tieteeseen ei ole niin ryppyotsainen ja palvova kuin tieteellisessä realismissa, jonka voisi ilmaista tämäntapaisesti:
Et ole nähnyt atomeita. Mutta koska tiede kertoo, että atomeita on olemassa, niin usko, että niitä on. Piste.
1990-luvulla tapahtui kaikenlaista. Syntyi Science Wars, joka murskasi valistuksen lumouksesta vapautumisen ja tieteellisen realismin.
Nyt on jälleenrakentamisen aika.
Niiniluoto korjasi näkemystään kriittiseksi tieteelliseksi realismiksi. Suosittelin opiskelijoille teosta Totuuden rakastamisesta, joka käsittelee asiaa.
Kriittinen tieteellinen realismi opettaa:
1. Tiede on edelleen paras todellisuuden tarkastelemisen väline.
2. Ainakin osa tieteen teorioista on totuudenkaltaisia.
3. On mahdollista, että parhaimmatkin tieteelliset teoriat ovat virheellisiä.
Pidän tästä totuudenkaltaisuuden ajatuksesta ja hieman nöyremmästä asennoitumisesta tieteen tuloksiin.
Opetan siis sitä nyt suurena ideologiana oppilailleni ja yritän vakuuttaa heitä siitä, että kun tiede pääsee perille, se muuttuu totuudeksi ja lakkaa olemasta tiedettä.
Kuvasta hiukkaskiihdytin ilmasta käsin.
14 kommenttia:
Nämä Niiniluodon kriittisen realismin mukaiset määritelmät voisi hyvin suuremmitta ongelmitta kääntää päälaelleen.
Dudivie
Uusimman julkkiksemme Dan Brownin kirjassa Enkelit ja demonit on kiva kuvaus Cernin kiihdyttimestä ja toimintaperiaatteesta. Muualta olen lukenut, ja tämä liittyy tieteelliseen realismiin, että alkuräjähdysteorian todistamiseksi pitäisi rakentaa maailmankaikkeuden kokoluokkaa oleva hiukkaskiihdytin, jolla teorian kuvaama alkutapahtuma toistettaisiin.
Dudivie
Uusimman julkkiksemme Dan Brownin kirjassa Enkelit ja demonit on kiva kuvaus Cernin kiihdyttimestä ja toimintaperiaatteesta. Muualta olen lukenut, ja tämä liittyy tieteelliseen realismiin, että alkuräjähdysteorian todistamiseksi pitäisi rakentaa maailmankaikkeuden kokoluokkaa oleva hiukkaskiihdytin, jolla teorian kuvaama alkutapahtuma toistettaisiin.
Mutta arvatkaapa, mikä on on "huikkaskiihdytin"?
Minä olin sitä vielä vajaa vuosi sitten, mutta nyt on "tavallisten" huikkasten kiihdyttämiseni huimasti vähentynyt, koska olen ryhtynyt käyttämään "Lappeenrannan immateriaalioikeudellisen laboratorion" kehittämiä "innovaatiohuikkasia", jotka eivät kiihdytä, mutta joiden vaikutuksesta itsetunto kasvaa suorastaan kosmisiin mittasuhteisiin asti...
Kautta Kemmpisen ja Himasen!
PS. Palaan realiteet...realismiin hiukan myöhemmin.
Räsänen
Meinaatko, ettet ota enää hivenen ainetta?
A-k.h
Täsmennähän vähän. Mietiskelen nimittäin sitä, että miten päälaellensa jo olen Niiniluodon näkemyksen kääntänyt.
Tarkoitan vain kielellistä konstailua, en sen kummempaa, mutta sitähän filosofia on, ja teologiakin, kun piispa puhuu Jumalan Viisaudesta, jonka tunnemme Kristuksena. Ei sinänsä huonosti formuloitu.
Minua jäi nyt hivenen vaivaamaan tuo Raunon hivenaine, joka olisi hivenen tehokkaimpaa kuin hiven ainetta, jonka arvelen olevan sitä, jonka virallinen valmistaminen taisi joskus olla pappiloiden privilegi.
Pölvästihän olen. Rauno väänsi rautalangasta ja minä en nähnyt, mutta nyt näen. Sen täytyi olla Vihollisesta.
jarvelainen, a-k.h,
Meinaan nimenomaan, että otan ainetta enää hivenen.
*
Suurimman osan kaikista yliopistollisista arvosanostani ja ennenmuuta kaikki filosofian arvosanat ja opintoviikot Helsingin vaatimuksilla keväästä 1994 syksyyn 2003 suorittaneena voin sanoa joutuneeni samanlaiseen tieteenfilosofisen "indoktrinaation myllyyn" kuin sinäkin, joskin 1990-luvun lopulla alkoi ilmaantua hiukan vapaampaa tulkintaa lähinnä juuri Niiniluodon 1900-luvun lopulla Hesassa lanseeraamasta tieteenfilosofian linjasta.
Tuo vapaampi tieteellisen realismin ja empirismin tulkinta alettiin tuntea etenkin - nyt jo puuduttavana: "havainnot ovat teoriapitoisia"-sloganin nimellä.
1994 kesällä totesin Lahdessa Markus Lammenrannalle 3 ov:n "tietoteorian ja ontologian" (Markuksen "analyyttisen" ontologian luennot olivat mulle melkein täyttä hepreaa!) perusopintojen kurssin eräällä väliajalla, että "yritätsä jotain silmänkääntötemppua?!"
No - häntä se kysymys onneksi nauratti ylen määrin.
Ontologia "silmänkääntätemppuna".
Jollain toisella väliajalla totesin keskustellessamme joistain Hesan filosofian laitosten virkanimityksistä (dosentit, professorit jne.), että eihän Hesassa pysty kunnolla erikoistumaan mannermaiseen filosofiaan, koska siellä oli vielä siihen aikaan Niiniluodon ja kump. hallinnoima ja kontrolloima analyyttisen filosofian monopoli.
Myös tämä tuntui naurattavan Markusta, joka itse edusti mitä fakki-idioottisinta analyyttista perinnettä, joka ei noin yleisesti ottaen kovin paljon Niiniluodon "truhtlikeness-teorian" yleisestä koulukuntametodista poikennut.
Dosentti Heikki Kannisto kertoi mulle joskus 1990-luvun lopulla (osallistuin siellä hänen kolmeen avoimen yliopiston luentosarjaansa) Lappeenrannan teknisellä korkeakoululla (nykyään yliopisto, jossa keksitään "innovaatoita" prof. Kemppisen ja johtavan tutkijan Pekka Himasen "johdolla"), että 1970-luvun lopulla Hesan filosofian laitos oli paljon pienempi yksikkö kuin nykyään, eikä siellä silloin tullut vielä kuuloonkaan, että joku olisi edes ehdottanut luentosarjaa Nietzschestä tai Heideggerista.
Moista olisi pidetty miltei kerettiläisenä Euroopan kaikkein vahvimmin analyyttiseen filosofiaan sitoutuneessa yliopistossa - kiitos etenkin Eino Kailan, von Wrightin, Jaakko Hintikan ja Ilkka Niiniluodon - miksei myös Raimo Tuomelan.
Myöskään Oiva Ketonen ja Timo Airaksinen eivät poikenneet analyyttisen (tieteen-)filosofian linjoilta.
Hermeneutiikan asiantuntija Jarkko Tontti totesi ilkeästi äskettäin toimittamassaan artikkelikirjassa ("Tulkinnasta toiseen"), että Helsingin filosofian laitoksesta (varsinkin sen logiikan tutkimuksen projekteista) tuli urallaan mahdollisesti epäonnistuneitten matemaatikoiden suojatyöpaikka.
Tämä on toki kovaa sarkasmia, jota analyyttinen pragmaatikko Sami Pihlström kirja-arvostelussaan "Tieteessä tapahtuu"-julkaisussa" paheksui.
1990-luvulla tilanne oli todellakin aika radikaalisti muuttumassa, ja mm. Kant- ja Wittgenstein-spesialisti Heikki Kannistokin pystyi pitämään syventäviä kursseja myös Heideggerista ja Nietzschestä.
(Kanniston Wittgenstein-luennot olivat kerta kaikkiaan selventäviä!
Olihan hän tehnyt väitöskirjan -"Thoughts and Their Subject: A Study of Wittgenstein's Tractatus", jota von Wright piti yhtenä hienoimmista Wittgenstein-tutkimuksista, joita hän koskaan oli lukenut.)
*
Mutta tähän lopetan nämä muisteloni tällä kertaa.
Olen myös kirjoittanut laajahkon ja ehkä käsittämättömän (terveisiä jälleen "eufemialle") tieteenfilosofisen jutun, joka käsittelee tai ainakin yrittää pitää käsittelyn lähtökohtana realismia.
En tuo sitä tähän, koska se on liian pitkä päre kommentiksi, ja koska en vielä tiedä kehtaako sen edes julkaista.
Räsänen.
Mitä eroa on matematiikan ja filosofian laitoksella? Matematiikan laitoksella tarvitaan kynä, paperi ja roskakori ja filosofian laitoksella vain kynä ja paperi, sillä kaikki mikä kirjoitetaan, julkaistaan.
Ehkä tuota kuvaamaasi muutosta kuvaa osuvasti von Wrightin vastaus hieman ennen kuolemaansa kysymykseen, lähtisikö hän erääseen analyyttisen filosofian kokoukseen: "No, it is over, boys!"
jarvelainen
Kirjoitin, että myös Timo Airaksinen edustaisi analyyttisen filosofian koulukuntaa.
Miten tuon nyt ottaa.
Tarkoitin lähinnä sitä, että Airaksinen on tietenkin omaksunut Hesan yliopiston tieteenfilosofisen kaanonin - siis analyyttisen filosofian näkökulman (tuskinpa häntä muussa tapauksessa olisi aikoinaan valittu käytännöllisen filosofian professoriksi), mutta hän on myös jossain vaihessa nuorempana jopa harrastanut logiikkaa.
Toisaalta esim. "Markiisi de Saden fiosofia" on tematiikaltaan ihan jotain muuta kuin analyyttista filosofiaa (kirjallisuustiedettä, kriittistä teoriaa ym.), vaikka kirjan alussa Airaksinen esitteleekin ja lopulta tiivistää perusongelmansa - pahuuden määritelmän ja mahdollisuuden - aika näppärästi yhteen loogiseen kaavaan.
Pakko myöntää, että kun tuota kirjaa intensiivisesti ja osittain kerratenkin luin (syksyllä -95), oivalsin mielestäni jotain olennaista logiikan tehtävästä ja mahdollisuuksista.
Airaksisen ydinajatuksenahan oli Edgar Allan Poen määritelmä pahuudesta, jota hän vielä hiukan sofistikoi.
Miten rikkoa jokaista moraalisääntöä tai arvoa ("hyvää") ilman että muodostaa tällä rikkomisella minkäänlaista pahuuden arvojen "vastahierarkiaa", koska sellainen olisi pahantekijän kannalta hyvää eli taas uusi moraalikoodisto.
Eli miten rikkoa "johdonmukaisen epäjohdonmukaisesti" kaikkia sääntöjä?
Vasta se olisi määritelmällisesti ja loogisesti ymmärrettynä pahuutta - siis että henkilö pysyttelee kaikkien arvohierarkioiden ulkopuolella.
Tällainen ei toki liene käytännössä mahdollista, mutta Nietzschestä ja Foucault`sta on joskus sanottu, että heistä löytyy tällaisen, filosofisen "terrorismin" aineksia.
Ehkä myös Wittgensteinista ("minä tuhoan" - hänen kuvaus "metodistaan") ja Heideggerista (destruktio filosofisena metodina; vrt, dekonstruktio).
*
Nietzschen suhteen olen epäilevä - kuten aina.
Nietzschellä oli nimittäin sisimmässään niin vahva tarve uusien ja tavallaan "vahvempien" arvojen luomiseksi, että hänen perspektivisminsä, jonka johdonmukainen ääripiste on hänen nihilisminsä, että pidän Foucault`n varsin tosikkomaista ja kyynistä tulkintaa Nietzschen vallantahdosta hieman harhaanjohtavana.
Mutta kuten tiedetään - Foucault viis veisasi siitä tulkisiko hän Nietzscheä "oikein" vai ei.
Tavallaan hänen asenteensa Nietzscheen oli hyvinkin "nietzscheläinen", mutta painotan vielä kerran, että Nietzschen filosofian tausta-ajatuksena on (ehkä uskonnollinen) tarve torjua! nihilismi - ei elää oletetun arvotyhjiön keskellä pitäen ainoina suurina asioina elämässä akateemista valtaa ja San Franciscon homosaunojen nautintoja! (sorry Michel!).
*
Noo - Airaksisen lähtökohdat ovat siis analyyttisessa filosofiassa, mutta hänen aiheensa ja tapansa kirjoittaa on useimmiten esseemäinen ja siis vapaampaa kuin skolaarisen, analyyttisen filosofian jargon - parhaimmillaan mukava lukea, pahimmillaan yhteen virkkeeseen aivan liikaa asioita tiivistävää (tuttu ongelma ;-])
Toisaalta Airaksista on myös pidetty silkkana populistina, joka kirjoittaa tahallaan provokatiivisesti ja arkipäiväisesti, jotta saisi aikaan keskustelua.
Tuossa voi olla perää, mutta luulenpa, että Airaksisella on myös ihan aito ja vilpitön motiivi tällaiseen ilmaisuun.
Hobbesilaisena yhteiskuntafilosofian naturalistina ja berkeleyläisenä nominalistina hän vain haluaa palauttaa filosofisen keskustelun selkeästi arkijärjen tasolle.
Tässä hän näyttää myös lukeneen kohtuullisen hyvin myöhemmän Wittgensteininsa.
Filosofiasta näyttäisi siis Airaksisen mielestä olevan mahdollista puhua antimetafyysisesti ja "luonnollisesti" - ikäänkuin olisimme ostoksilla/RR.
Uskokoon ken haluaa.
Räsänen
Miten rikkoa kaikkia sääntöjä siten, ettei tuota uutta vastahierarkiaa.
Tuo on kiinnostava kysymys. Yleensä vastauksena esimerkiksi saatananpalvojien logiikkaan on esitetty, että pahuus on sananmukaisesti pirun vaikeaa, koska paha päämääränä on sitä kannattavan henkilön kannalta hyvää.
järveläinen
Niinpä juuri. Eikö olekin vaikea tehdä pahaa? Ainakin jos on loogikko ;]
Kyllä Perkele on pirun tyhmä! Oikein hävettää moisen loogisen luuserin puolesta.
we see the universe the way we do because if we were in another place it had to be.. different
Lähetä kommentti