Puolisilmällä ja -korvalla havaintoon osui koulutusjärjestelmäämme koskeva ajankohtaisohjelma.
Koulutussosiologi lausui, että koulun kehittäminen on muodostunut bisnekseksi, jonka malli on sotateollisuus. Opetus on kenraalimaista edestä johtamista, jossa opettaja opettaa ja oppilas oppii. Kasvatustieteessä ei kuitenkaan opeteta tällaisia metodeja. Lisäksi koulun tulisi olla varuillaan militaarisen tuotannollisuusajattelun suhteen.
Amen.
Tätä olen teillä ja aitovierillä kertonut ja viitannut Aristoteleen näkemykseen, jonka mukaisesti sota kuuluu työhön ja koulu rauhaan.
Siitä en ole kuitenkaan samaa mieltä, että koulun ongelma olisi se, että opettaja opettaa ja oppilaat kuuntelevat.
Itse asiassa suurin osa mieleeni jääneistä opettajista ja heidän myötään opeista liittyy juuri tähän tapaan. Ryhmätyö ja konstruktiivinen opetusnäkemys on käsitykseni mukaan taiteen asteelle kehitettyä typeryyttä.
Ne liittyvät toiseen näkemykseen, joka ohjelmassa kyseenalaistettiin: pitääkö koulussa olla viihtyisää?
Epäilen, että huono kouluviihtyvyys ja erityisesti se, että koulu ei tue lahjakkaita oppilaita, johtuu siitä, että koulussa ollaan liikaa ja kouluun on sotkettu monia teemoja, jotka eivät ole pedagogisia vaan sosiaalisia.
Lahjakkaat ihmiset ovat usein asosiaalisia. Minkä takia heidän pitäisi olla kovin sosiaalisia, mikäli he palvelevat yhteisöä niin sanotun innovatiivisuutensa kautta?
Sitä varten he tarvitsevat aikaa eivätkä päivähoitoa ja innostamista ryhmällisiin tehtäviin.
Koulupäivän tulisi olla mielestäni lyhempi, mikäli tahdotaan saada oppimistuloksia aikaan.
Mikäli koulun tehtävä on taas sopeuttaa yhteiskuntaan, koulupäivän pituutta ja esimerkiksi niin sanottua kokonaiskoulupäivää sopii kehittää niin maar perusteellisen paljon.
Skolee tarkoittaa sananmukaisesti vapaata aikaa. Se on vapautta käytännön huolista. Suomalainen koulujärjestelmä on nähdäkseni hukkaamassa tämän länsimaisen sivistyksen perustan lähes tyystin.
Oppituntien pituus voitaisiin lyhentää 30 minuuttiin. Niitä voisi olla päivässä korkeintaan 5 tai 6. Tässä mallissa koulu selkeästi opettaisi ja oppilaalle jäisi mahdollisuus valita sosiaalistumisensa kanavat muun kuin koulun ohjauksessa. Tilalle tulisivat henkilökohtainen suuntautuminen ja vanhempien ja sukulaisten ohjaus.
Kyllä minäkin olisin jaksanut käydä pienenä tällaista koulua mielelläni. Olisin tiennyt, että puolen päivän jälkeen pääsee kotiin leikkimään eikä tarvitse olla avoin, myönteinen ja yhteisen innostuneesti maailmaa rakentava. Sen sijaan olisin rakentanut legoista maailmoja ja oppinut keskittyneesti näkemään erilaisia modaliteetteja.
Koulutussosiologi lausui, että koulun kehittäminen on muodostunut bisnekseksi, jonka malli on sotateollisuus. Opetus on kenraalimaista edestä johtamista, jossa opettaja opettaa ja oppilas oppii. Kasvatustieteessä ei kuitenkaan opeteta tällaisia metodeja. Lisäksi koulun tulisi olla varuillaan militaarisen tuotannollisuusajattelun suhteen.
Amen.
Tätä olen teillä ja aitovierillä kertonut ja viitannut Aristoteleen näkemykseen, jonka mukaisesti sota kuuluu työhön ja koulu rauhaan.
Siitä en ole kuitenkaan samaa mieltä, että koulun ongelma olisi se, että opettaja opettaa ja oppilaat kuuntelevat.
Itse asiassa suurin osa mieleeni jääneistä opettajista ja heidän myötään opeista liittyy juuri tähän tapaan. Ryhmätyö ja konstruktiivinen opetusnäkemys on käsitykseni mukaan taiteen asteelle kehitettyä typeryyttä.
Ne liittyvät toiseen näkemykseen, joka ohjelmassa kyseenalaistettiin: pitääkö koulussa olla viihtyisää?
Epäilen, että huono kouluviihtyvyys ja erityisesti se, että koulu ei tue lahjakkaita oppilaita, johtuu siitä, että koulussa ollaan liikaa ja kouluun on sotkettu monia teemoja, jotka eivät ole pedagogisia vaan sosiaalisia.
Lahjakkaat ihmiset ovat usein asosiaalisia. Minkä takia heidän pitäisi olla kovin sosiaalisia, mikäli he palvelevat yhteisöä niin sanotun innovatiivisuutensa kautta?
Sitä varten he tarvitsevat aikaa eivätkä päivähoitoa ja innostamista ryhmällisiin tehtäviin.
Koulupäivän tulisi olla mielestäni lyhempi, mikäli tahdotaan saada oppimistuloksia aikaan.
Mikäli koulun tehtävä on taas sopeuttaa yhteiskuntaan, koulupäivän pituutta ja esimerkiksi niin sanottua kokonaiskoulupäivää sopii kehittää niin maar perusteellisen paljon.
Skolee tarkoittaa sananmukaisesti vapaata aikaa. Se on vapautta käytännön huolista. Suomalainen koulujärjestelmä on nähdäkseni hukkaamassa tämän länsimaisen sivistyksen perustan lähes tyystin.
Oppituntien pituus voitaisiin lyhentää 30 minuuttiin. Niitä voisi olla päivässä korkeintaan 5 tai 6. Tässä mallissa koulu selkeästi opettaisi ja oppilaalle jäisi mahdollisuus valita sosiaalistumisensa kanavat muun kuin koulun ohjauksessa. Tilalle tulisivat henkilökohtainen suuntautuminen ja vanhempien ja sukulaisten ohjaus.
Kyllä minäkin olisin jaksanut käydä pienenä tällaista koulua mielelläni. Olisin tiennyt, että puolen päivän jälkeen pääsee kotiin leikkimään eikä tarvitse olla avoin, myönteinen ja yhteisen innostuneesti maailmaa rakentava. Sen sijaan olisin rakentanut legoista maailmoja ja oppinut keskittyneesti näkemään erilaisia modaliteetteja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti