sunnuntaina, toukokuuta 06, 2007

Taivaan kansalaisia

Sunnuntain nimi on cantate, laulakaa, teema "taivaan kansalaisena maailmassa".

Olen mietiskellyt eräitä taivaan kansalaisia maailmassa, joista mieleen on tullut Spinoza, Kierkegaard ja Wittgenstein.

Spinoza karkoitettiin jo nuorena juutalaisesta yhteisöstä ja hän etsiytyi vapaiden puritaanien seuraan. 41-vuotiaana, siinä iässä missä olen itse, hän kieltäytyi Heidelbergin yliopiston filosofian professorin virasta.

Perusteeksi hän esitti riippumattomuuden. Spinoza ei tahtonut osallistua peleihin vaan säilyttää vapautensa, joka paljasti hänelle kaiken Jumalana. Vapaus ja jumalakokemus oli hänelle niin voimakas, että se yhtyi hänessä täydelliseen ateismiin, uskonnottoman valtion ja suvaitsevaisuuden puolustamiseen. Hänen ateisminsa ja vapaa-ajattelunsa oli näin mystisen kokemuksen ja tietoisuuden sanelema ja määrittämä.

Spinozan ääretön riippumattomuus oli ääretöntä riippuvaisuutta, kuten Schleiermacher myöhemmin totesi. Hänelle uskonto oli puhtainta rationalismia, jossa järki on oma itseisarvonsa eikä minkään muun väline.

Hän ei pelannut, kuten Kierkegaard ei tanssinut.

Kierkegaardista olisi tullut median lemmikki, mikäli hän olisi tahtonut. Sen sijaan hän verhoutui salanimien taakse ja kirjoitti käsittämätöntä filosofiaa, jota tutkimalla nykyisin päästään filosofian tohtoreiksi.

Wittgenstein piti Kierkegaardia liian syvänä. Tämä oli kunniamaininta, ei arvostelu. Wittgensteinissa itsessään oli hyppääjää, jolle logiikka ja uskonto muodostavat saman ankaran alueen, puritaanin taivaan kuten Spinozalle Jumala ja kaikki. Sen rauhaa ei sopinut häiritä.

Wittgenstein koetti elää organisoituneen tiedontuotantolaitoksen piirissä kahteen otteeseen, mutta esimerkiksi hänen professorikautensa jäi vain muutaman vuoden pituiseksi. Hän jätti tehtävän voidakseen ajatella ja kirjoittaa teoksensa Varmuudesta, joka itse asiassa aloittaa hänen filosofiansa kolmannen kauden,tai on yhtä hyvin kahden edellisen vaiheen korjaus ja synteesi.

Kuten kaikki huomaavat, nämä ovat sporadisia aforismintynkiä, joilla ei ole akateemista arvoa eikä niiden kirjoittaja odota, että niitä ymmärrettäisiin.

Ne ovat saarnan aiheita ja juuria teemasta taivaan kansalaisena maailmassa. Nuo tyypit ja nuo piirteet heissä tulivat mieleen, kun hetkeksi istahti pohtimaan.

Päivän psalmi on tämä:

Ps. 98:
Herra näytti, että hän on meidän pelastajamme,hän osoitti vanhurskautensa kansojen nähden. Hän muisti Israelin kansaa, osoitti jälleen laupeutensa ja uskollisuutensa.Maan ääretkin saivat tietää, että Jumalamme pelasti meidät. Maa, kohota Herralle riemuhuuto! Iloitkaa ja riemuitkaa, laulakaa ja soittakaa!Ylistäkää Herraa harpun sävelin,soittakaa ja laulakaa! Vaskitorvin ja oinaansarvin kohottakaa ylistyksenne Herralle, kuninkaalle!Pauhatkoon meri kaikkineen,juhlikoon maa, juhlikoot sen asukkaat! Taputtakoot virrat käsiään, yhtykööt vuoret niiden iloon Herran edessä, sillä hän tulee ja tuo maailmaan oikeuden.Hän hallitsee maanpiiriä vanhurskaasti,tuomitsee kansoja oikeuden mukaan

12 kommenttia:

a-kh kirjoitti...

Tämän se Pihkala varmaan luki, ennen kuin Markku Koivistolle Tampereen tuomiokapitulissa kirjoitettiin ohje Jumalan oikeasta ylistämisestä. Jumala saa aikaan meissä halun ylistää Häntä, mutta me emme saa aikaan Jumalan läsnäoloa ylistämällä Häntä. Muistinvaraisesti tämän tulkitsen.

Olen myös joskus ihmetellyt yhteisöllisiä rukouksia, joissa pyydetään Pyhän Hengen läsnäoloa, ikään kuin Jumala tätä Henkeään pidättelisi eikä olisi läsnä siellä, missä kaksi tai kolme hänen nimessään kokoontuu. Jehoviksista en tiedä, koska eivät tunnusta Jeesusta jumalaksi eikä Pyhää Henkeä persoonaksi.

Luin erään Oral Robertsin kirjan, jossa hän oli vakaasti sitä mieltä, että Isämeidän-rukous oli tarkoitettu ainoastaan opetuslapsille, koska siinä ei vielä anottu mitään Jeesuksen (Kristuksen)nimeen.

Jonkun Kennet E. Haginin jutut ovat vielä repäisevämpiä. Hänkin kuoli!

Merja Auer kirjoitti...

Minusta jumalanpalveluksiin sopisi lisätä hiljaisuutta, jotta taivaan kansalaisille syntyisi tilaa olla ja ajatella omiaan siellä.

jarvelainen kirjoitti...

Ad Merja Auer
Kuiva ja mitätön saarna on parasta evankeliumia, koska sen aikana saa ajatella omia ajatuksiaan ja hiljentyä.

Merja Auer kirjoitti...

Niin, sellainenhan on hyvinkin vastavuoroista. Aikaan saa enemmän kuin saarna, johon voi todeta vain aamen. Ottaakohan ne saarnakoululutuksessa tämän huomioon?

jarvelainen kirjoitti...

Ad Merja Auer
Täytyypä kysäistä. Harkitsen sen ehdottamista, että opettakaa ihmisiä myös jorisemaan.

a-kh kirjoitti...

Saarnakirkossa saattoi vielä käydä. Menin yleensä saarnan alkaessa, kuuntelin sen, maksoin kolehtiin ja lähdin. Jonkin aikaa Puolangalla ollessani menettelyni herätti huomiota. Kirkkoherra Juntunen oli muistaakseni väitellyt Kierkegaadista. Ylen harvinaista. Hannes Seppänen taisi periä hänen virkansa.

jarvelainen kirjoitti...

Ad A-k.h
Juntunen on tehnyt gradun Kierkegaardin ja Lutherin suhteesta eli Kierkegaardin "ahdistus on tie" -teemasta ja Lutherin ristin teologiasta. Ellen väärin muista. Luin tuon gradun ollessani Puolangan seurakunnan kesäteologi vuonna 1984. Juntunen oli saanut siitä Lennart Pinomaalta laudaturin. Pitää paikkansa, että Hannes Seppänen peri Juntusen viran muutama vuosi sitten. Näin molempia pari kuukautta sitten eräissä hautajaisissa.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Spinozasta

"The main pleasure of the first month in Sils-Maria was the discovery of Spinoza:'I have a precursor and what a precursor!'

Nietzsche found that 'this most abnormal and lonely thinker' had five points of affinity with him: they were both sceptical about free will, intentions, the moral world order, altruism and end."

(Letter to Franz Overbeck, 30 July 1881)
(Hayman, 1982, p. 232)

Kirkkohistorian professori Franz Overbeck oli Nietzschen kolleega Baselin yliopistosta ja hänen elämänsä ehkä paras ystävä.

Myös hieman etäisempi ystävä, vanhempi Baselin kolleega, kuuluisa kulttuurihistorioitsija Jacob Burckhard (mm. 'Italian renessanssin sivistys, 1860'), oli kirjeenvaihdossa Nietzchen kanssa.

Juuri Burckhard toimitti Overbeckin hakemaan Nietzschen Torinosta Baseliin tämän alettua lähetellä mielipuolisia kirjeitä ystävilleen 1889 alussa.

*
Keuhkotautisia (Spinoza), hulluja (Nietzsche), teloitettuja kansanvillitsijöitä (Jeesus, Sokrates), askeetteja (Fransiscus), irstailijoita (de Sade, Foucault), epileptikkoja (Dostojevski)- jopa huippusäntillisiä (Kant) ja kunnon perheenisiä (Blake).

Siinä kuvaus 'meidän' neroistamme.

Tilastollisesti siis 'normaaleja' ihmisiä...

jarvelainen kirjoitti...

Ad Rauno Räsänen
Kiitoksia erittäin kiinnostavista tiedoista! Loppukaneettiin sen verran, että sen suuntaisesti asia menee terveessä ja suihkunraikkaassa maailmassa.

a-kh kirjoitti...

Kiitos, että oikaisit Juntusen opinnäytteen graduksi. Koska en tarkkaan muistanut, annoin mennä tohtoriksi, tietäen hyvin, että korjaat asian, jos kommentoit kommenttiani, sillä teidän pajoissanne asiat tunnetaan. Raili Rantanen taisi tästä Juntusen Kierkegaardista taisi mainita.
Juntunen näkyy tulleen kirkkoherraksi 71 ja Seppänen viralliseksi apulaiseksi 88 ja on kanssasi suunnilleen samoja ikiä, voi sanoa. Virkani puolesta kävin kerran Seppäsen vetämässä miesten piirissä.

Lassi kirjoitti...

Niin, oliko Spinoza ateisti? Omien sanojensa mukaan hän ei ole ateisti mutta se mitä hän sanoo on toki yhdentekevää :)

Rauno Rasanen kirjoitti...

Goethe kirjoitti, että panteismia, jota Spinozan substanssimonismi itse asiassa on ('Jumala eli Luonto' kirjoittaa S.), voi pitää 'kohteliaana ateismina'.

Spinoza karkotettiin Amsterdamin juutalaisyhteisöstä mm. ja etenkin juuri sen vuoksi, että hän kieltäytyi uskomasta persoonalliseen - siis teistiseen Jumalaan.

Mutta edelleen hän siis uskoi eräänlaiseen 'intellektuaaliseen luontojumalaan'.

Tämä 'luontojumala' on kuitenkin riippuvainen luonnon/todellisuuden kausaalisista voimista eikä siten ole vapaa.

Oikeaoppisten juutalaisten kannalta tällainen oli ilmeistä harhaoppia ja jopa suoraa ateismia.