maanantaina, toukokuuta 28, 2007

Amazonin ihmeitä


Elin maailmassa, jossa kirjakauppaan mennessä otettiin hattu päästä.

Tampereella Näsilinnan kirjakauppa paisui varastokirjoja. Ensimmäiset "vakavat" teokset, jotka hankin hieman toisella kymmenellä ollessani, olivat Maxim Gorgin muistelmat. Ne sopivatkin hyvin manselaiseen maisemaan.

Akateeminen kirjakauppa Helsingissä oli pienelle pojalle kirkkoonmeno. Vammalan kaupasta tuli ajoittain luettelo. Varasto tuntui ihmeelliseltä ja ehtymättömältä. Ajan mittaan oli tehtävä pyhiinvaellus paikanpäälle katsomaan.

Aikuistuttua kirjamessut filosofisten yhdistysten kokouksissa ulkomailla olivat vallan ihmeellisiä. Mutta niillä oppi myös sen, että kirjakustannus on maailman kapitalistisinta hommaa ja kirjat tuotteita. Kymmenittäin kustantajia, joiden valikoima on suurinpiirtein sama, mutta imago hieman erilainen.

Kovimmasta päästä olivat tietysti yliopistokustantamot kuten Oxford ja Cambridge University Press. Mukaan on sittemmin tullut kovilla nimillä yrittäviä, kuten Cambridge Scholars Press, joka Willem Lemmensin mukaan hyväksyi taannoin artikkelikokoelmamme uskonnollisista tunteista. Mukana ovat myös Robert Solomon ja Peter Goldie, joista jälkimmäinen on tasokas ja hauska tapaus.

Olimme Goldien kanssa puhumassa Antwerpenissa pari vuotta sitten. Hänen kirjansa ilmestyi hieman minun opustani myöhemmin. Ajatus, tunteiden affektiivisuuden korostaminen on samantyyppinen. Goldie on entinen pankinjohtaja, jolta musta tiistai vei sihteerin, autonkuljettajan ja kaiken. Hän ryhtyi lukemaan filosofiaa. Nykyisin hän on Manchesterin laitoksen dean. Hän on kirjoittanut kirjaamme Freudin oseaanisesta tunteesta. Thomas Dixon, Mark Wynn, Desiree Berendsen, Robert Roberts ainakin säestävät.

Mutta takaisin kirjakauppoihin.

Varaa ei ole varastoihin. Tuotteet ovat lyhyen kauden esillä ja unohtuvat. Maltillisempi ostaja saa hieman odoteltuaan sesonkikaman huomattavasti huokeammalla Kirjatorilla tai Hiltusen antikvariaatista.

Viimeisen rysäys ja mullistus on kuitenkin amazon, joka laivaa kirjat kotiin mistä päin tahansa maailmaa.

Pelkäsin pitkään Visan numeron antamista, kunnes opin, että tietosuoja on yhtä hyvä tai huono kuin pankkiautomaatissa.

Sitten alkoi Visa vinkua.

Kesälukemista on tilattu:

Bernhard McGinn, Christian Spirituality 1. Olen aikaisemmin lukenut tämän Chigacon emerituksen maailman parhaan spiritualiteetin kolmiosaisen historian sitten Leclergin ja Boyarin laitoksen, mutta kimppuun uudelleen vaan.

Petrus Lombardus, Sentenssikommentaarin 1. osa, The Mystery of Trinity.

Petrus Abelard, Ethical writings. Täytyy katsoa, miten moraalin autonomia Abelardilla oikeasti menee. Gilsonin ja Tenkun tulkinnat ovat hieman eri suuntaisia.

Augustinus, Contra Academicos. Skeptisismiä vastaan kirjoitetusta teoksesta on tehty uusi englanninkielinen laitos viime vuonna.

Cambridge Companion to Augustine. Eleonore Stumpin toimittama artikkelikokoelma, jossa on myös Knuuttilan kirjoitus aikakäsityksestä. Hyvä johdanto sille, joka tahtoo kartoittaa alustavasti Augustinuksen filosofiset teemat.

Stump oli kerran Helsingissä kokouksessa, jonka Lehtosen Tommin ja Koistisen Timon kanssa järjestimme. Aiheena oli toisen persoonan lauseet filosofiassa ja lähteenä Jobin kirja. Juttu on muistaakseni julkaistu Timon ja Tommin toimittamassa kokoelmassa Philosophy of Religion. What it is and what it should be?

3 kommenttia:

Rauno Rasanen kirjoitti...

Cambridge Companion to Augustinus löytyy.

'Tunnustukset' oli lievä pettymys johtuen ehkä osittain käännöksen onnettomasta vanhahtavuudesta ja 'Akustin' ylenmääräisestä Jumalansa ylistämisestä.

Mutta ymmärrän kyllä sen. Hän on löytänyt onnensa: 'päämääränsä' ja 'alkuperänsä.

Tunnustuksista tosin löytyi kyllä varsin tarkkaa ja syvällistä (itse-)analyysia esim. juuri mielenliikkeistä sekä empaattista ja sympaattista elämänkertakuvausta.

Joissain kohtaa tekopyhänoloinen hurskastelu ei tosin ole kaukana.

Miten Augustinus voi kokea ikäänkuin todellisempaa yhteyttä parhaaseen - kristinuskoon kääntyneeseen - ystäväänsä tämän kuoleman jälkeen kuin tämän elinaikana?

Niinkö tärkeää on ikuisuuteen/tuonpuoleisuuteen (mielikuvituksessa eli/tai uskossa) sijoitettu pelastus Jumalayhteydessä?

Juuri niin tärkeää....
Tämänpuoleisella ei ole tuonpuoleisuuden rinnalla paljonkaan väliä ainakaan platonisvaikutteisen kristinuskon tulkinnassa...

Rauno Rasanen kirjoitti...

...Companion to Augustine in English...

jarvelainen kirjoitti...

Tunnustukset -teoksen suomennos on huono. James J. O'Donnell on tehnyt teoksesta laajan kommentaarin sekä lisäksi julkaissut taannoin elämänkerran Augustine, Sinner & Saint, joka valottaa kiinnostavalla tavalla Tunnustukset -teosta Augustinuksen "julkisuusprojektina". Se ei ole muistelmat vaan ohjelmallinen kirja. Klassikko elämänkerroista on Peter Brownin.