Otsikossa on huutomerkki markkinointisyistä: blogi on tuotteistettu ja myyty lukijalle itsensä tykö ja varustettu mielleyhtymällä, että nyt tulee liveä.
Tämä tapaus, joka on tosi, tuli mieleen Eduskunnan 100-vuotisjuhlia mietiskellessäni. Valtioneuvos Virolainenhan oli pitkään kansanedustajana.
1990-luvun alkupuolella asiat menivät mullin mallin ja mitä oudoimmat tahot huudettiin apuun. Perustettiin muun muassa Maanantaiseura. Se järjesti erilaisia seminaareja, joista erääseen oli kutsuttu etiikan alalla toimivia kansalaisia.
Niinpä istuin Säätytalossa ja ihmettelin, että eikös filosofia ole enemmänkin hyvinvoinnin seurausta ja hyvien aikojen herkkua eikä apua talouskriisiin. Lisäksi: moraaliarvot ovat itseisarvoja eivätkä muiden tavoitteiden välineitä, kuten usein 1990-luvun alun keskustelussa ja tuolloin kukoistukseensa nousseen yritysetiikan piirissä näytettiin ajateltavan.
Keskustelun taustoittajaksi oli järjestetty paneeli, jossa keskustelivat arkkipiispa Vikström, pankinjohtaja Hämäläinen, apulaiskaupunginjohtaja Korpinen ja teologi Pursiainen.
Juttu alkoi kulkea suuntaan, jossa pohdittiin mitä ja kuka oli tehty ja tehnyt väärin.
Johannes Virolainen nousi seisomaan ja tokaisi:
- Älkää syyllisiä etsikö. Kaikkihan tietävät, että ne ovat Sorsan Kale ja mie. Tehkää jotakin.
torstaina, toukokuuta 24, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Huvittava ilmiö yhdeksänkymmenluvun lamalta oli moraalifilosofien apuunpyytäminen ja Smithin näkymättömään käteen vannominen. Jäi sellainen vähän paisunut mielikuva, että Airaksinenkin oli televisiossa pulputtamassa harva se ilta.
Lähetä kommentti