Professorin mielensisältö

Aamuvarhaisella haistelen ulkoilmaa, kuuntelen linnunlaulua ja katselen, vihreyttä, järven sineä. Hetki on lindbladmainen ja se riittäisi blogiksi. Kokoan ajatuksia ja mietiskelen, mitä mielessä. Koetan asettua itseni ulkopuolelle ja arvata. Luulisin, että virkaminän mielensisältö ovat 9 gradua ja 6 väitöskirjaa, joiden kanssa olen ollut viimeiset neljä kuukautta tekemisissä.

Jos niitä luetteloi, ei voi päätyä kuin vanhaan totuuteen, että kaikki dogmatiikan professorit ovat hulluja.

Vai mitä mieltä olisitte henkilöstä, joka pohtii näitä:

Martti Lindqvistin mielestä auttamissuhteen kannalta olennaista on käsittää auttajan oma pahuus. Tunsin Martin jollain tavoin. Rauha hänelle. Hän kirjoitti metaforia, jotka ovat hankalia systemaattisen analyysin kohteita, banalisoituvat.

Ekumeenisen keskustelun mukaan minimivaatimus kirkon ykseydelle on se, että ihmiset rakastavat Jumalaa ja toisiaan. Tulos on osoitus ekumeenisen liikkeen ongelmista ja luonteesta.

David Gauthierin Akhimedeen piste korjaa Rawlsin tietämättömyyden verhon ja esittää, että valitsija ei voi olla pyyteetön. Gauthier puolustaa hyvinvoivan ihmisen oikeutta hyvinvointiinsa. Yhtäältä Gauhtierin teoria ihmisestä sisältää itsekkään ekonomisesti rationaalisen ihmisen mallin ja toisaalta pyyteettömän ihmisen mallin. Simul iustus et peccator! Kuten myös apinatutkimuksessa, jonka mukaan taustamme on sekä aggressiivinen simpanssi että lempeä pieni bonobo.

Luterilaiset ja ortodoksit ovat neuvotelleet ja saavuttaneet paljon yhteisymmärrystä. Samalla monet teemat jäävät puolitiehen. Esimerkiksi kasteen osalta ortodoksit näyttävät korostavat erillistä voitelua, krismaatiota, jonka jälkeen alkaa uskon kilvoitus.

1970-luvulla Suomen luterilaiset ja Venäjän ortodoksit löysivät niin sanotun leikkauspisteen. Mutta sitten on tapahtunut paljon. Palamismi tuli venäläiseen teologiaan ja Luther-tutkimus edistyi Suomessa. Jos uskonnollinen kokonaisajattelu tai järjestelmä on kovin erilainen, mitä leikataan jos yhdessä leikataan?

Olivatko neuvottelut teatteria, politiikkaa vai teologiaa. On tunnettu tosiasia, että ortodoksinen kirkko Venäjällä saattoi toimia ainoastaan NKP:n pihdeissä. Niinpä aluksi neuvottelut olivat selvästi NKP:n maailmanlaajan rauhanpolitiikan levittämiseen sidoksissa. Niissä näyttää kuitenkin tapahtuneet käänne teologisempaan suuntaan eikä niitä voi tulkita yksipuolisesti teologiseksi operaatioksi. (Kaverini Arto, joka on käsitellyt asian poliittista puolta, oli eilen uutisissa kommentoimassa tehdashankkeita Venäjälle. Hauska esiintyminen. Terveisiä!).

Osmo Tiililän mielestä vain harvassa tapauksessa lapsena syntynyt usko säilyy. Kasteen uudestisyntymisen jälkeen tarvitaan toinen uudestisyntyminen, joka ei kuitenkaan ole luonteeltaan synergeettinen vaan ihmisen osalta passiivinen tapahtuma. Tiililän supranaturalismi ja tahtoa koskeva näkemys selittää tätä, mutta ihmettelen, miksi hän piti kasvatusta niin vähäisessä arvossa.

Juha Pihkala liittyy pitkälti Aloys Grillmayerin teoksessaan Yksi kahdessa, joka käsittelee keskustelua maailman kummallisimmasta aiheesta: miten joku on sekä jumala että ihminen.

Dimitru Staniluae on romanialainen ortodoksiteologi, joka yhdistää melko lailla Vladimir Losskyn pohjalta ortodoksista spiritualiteettia ja systemaattisempaa teologisoimista. Hänelle luonnollinen jumalakokemus syntyy tilassa ja ajassa, mutta tämä katafaattinen ulottuvuus johtaa apofaattiseen, lausumattomaan sfääriin. Miksi Jumalalla on vain kolme persoonaa, miksei hypostaaseja voisi olla enemmänkin?

Mutta samaan aikaan toisaalla eli väitöskirjalohkossa aivoissa:

Botswanassa arvostelevat Descartesia, mutta arvostelu on standardia länsimaista kartesiolaisuuskritiikkiä ja näyttää siltä, että tilalle tarjottu ratkaisu on itsessään kartesiolainen. Kiinnostavaa ovat eurooppalaisen teologian juuret, jotka ovat syvällä Afrikassa. Eräät afrikkalaiset antropologit väittävät, että käsitys heimouskontojen monijumalaisuudesta on väärä. Alussa oli monoteismi.

Kylmä sota Luterilaisessa Maailmanliitossa ja tapauskertomuksia.

Norjassa foundationalismia ja työstämistä luterilaisen oikeaoppisuuden alalla (Valen-Senstadt).

Amerikassa luomisoppi prolepsista eli maailma kuin elokuvan traileri (Ted Peters).

Suomessa Tiililän teoteletiikka ja sen pohjalta muodostuva kokonaisesitys. Minua kiinnostaa Tiililän teologiprofiili, joka oli tiedemiesmäinen sanan Suomielokuva -merkityksessä.

Kuolema, missä on sinun otasi, voimme puolestaan kysyä Lutherilta.

Nämä ovat niin laajoja töitä, etten ryhdy selostamaan enempää. Kiinnostavaa on katsoa aivojani, jotka hyppivät viranpuolesta tuollaisissa aiheissa, joista yksikään ei ole aivan oma tutkimusaiheeni. Lähimmäksi tulee graduista Gauhtier-työ ja väitöskirjoista Botswanajuttu mielen filosofian pätkän osalta.

Mutta minä osaan rapata ja sen teen.

Aloitin neljä kuukautta sitten. Aika on mennyt kuin kaksi viikkoa.

Päässä vislaa, linnut ulkosalla.