Yliopiston idea

Wilhelm von Humboldt luonnehti yliopistoa niiden ihmisten henkiseksi elämäksi, joita ulkoinen vapaa-aika tai sisäiset paineet saavat oppimaan ja tutkimaan. Hän katsoi, että tilanteessa, jossa ulkoinen instituutio puuttuu, henkilö voisi miettiä ja kerätä tietoa yksityisesti sekä liittyä kaltaistensaa harrastajien piiriin tai saada oppilaspiirin.

Modernin eurooppalaisen yliopiston ideaan sisältyy opintopiirin idea. Yliopistoa koskeneiden mullistusten seurauksena alkuperäisen yliopiston idean toteuttajan esimerkiksi nouseekin mieleen lähinnä kansalaisopiston keskustelupiiri.

Sellainen ei ehkä vastaa yliopistoa lähinnä siksi, että se ei saavuta tieteellisen tutkimuksen tuntemuksessaan riittävää tasoa: sen piirissä kerätyt tiedot eivät ole uusia ja niistä käyty keskustelu ei tuota tieteelliseksi tutkimukseksi katsottavaa materiaalia.

Tai mistä minä tiedän. Ehkä jossakin Kainalniemellä kokoontuu Pelle Pelottoman laboratorio, josta kajahtaa.

Totesihan jo Thomas Kuhn, jonka teos on aiheuttanut paljon sotkua, että akateemiset keksinnöt on usein tehty paradigmaattisen tieteen ulkopuolella. Henkilöt ovat tehneet ne joko tutkijanuransa alkuvaiheessa ennen sulautumistaan vallitsevan paradigman pelaajiksi tai sitten heillä ei ole ollut asemaa akateemisessa maailmassa lainkaan.

Filosofia on hyvä esimerkki alasta, jonka historiassa monet keskeiset henkilöt eivät ole olleet professoreita. Mutta filosofia ei oikeastaan olekaan tiedettä.

Humboldtin ajatus yliopistosta on juurtunut syvästi niihin, jotka jäävät yliopistoon tutkijoiksi. Tästä syystä aikamme 'henkien taistelu' yliopiston luonteesta ja tehtävästä värittyy suhteessa siihen. Yliopistolle on hahmottumassa kilpailevia ideoita ja niitä on vaikea sovittaa perinnäisen sivistysyliopiston kanssa.

Jos pitäisi katsoa, mikä suomalaisessa köyhässä koulutustodellisuudessa on todella huippua, olen sitä mieltä, että koulutuksen ulottaminen kaikkialle ja yliopiston sijaitseminen joka kylässä.

Tätä huippua korventaa kaksi ilmiötä. Ensimmäinen on satsaus ammattikorkeakouluihin, jotka ovat nousseet alueellisten yliopistojen rinnalle. Toinen tekijä on huipun rajaaminen. Pienessä maassa ei voi todellisuudessa olla kovinkaan montaa kansainvälistä menestysaluetta. Kun huippujen etsiminen keskittyy näihin, erityisesti tutkimusrahoitus luonnostaan keskittyy.

Yrjö Sotamaan ajatus TKK:n, TTKK:n ja KKK:n yhdistämisestä on kiinnostava ja näille yhteisen teollisen tuotannon etsiminen sinänsä käsitettävää.

Sekoilu johtuu yhtäältä siitä, että jos kutsumme ehdotettua koostetta innovaatioyliopistoksi tai huippuyliopistoksi, tämä tuntuu oudolta.

Ehdotettu yksikkö voidaan kyllä ajatella innovaatioiden näkökulmasta. Kun tekijänoikeuskysymykset siirrettiin Kauppa- ja teollisuusministeriölle, tämä oli ensimmäinen johdonmukainen askel siihen suuntaan, mikä mielestäni olisi laajemmin aiheellinen. Innovaatioyliopisto ei kuulu mielestäni opetusministeriön alaan laisinkaan vaan kaupanteon alaan.

Jos taas ehdotettua yksikkö kutsutaan huippuyliopistoksi, tämä on lähinnä käsittämätöntä. Katselin Suomen Akatemian huippuyksiköt vuosilta 1995-99 sekä 2008-13. Ensimmäisellä kaudella mukana oli Turun kauppakorkeakoulu yhteistyössä eräiden muiden paikallisten oppilaitosten kanssa sekä Teknillisestä Korkeakoulusta kylmälaboratorio ja neuroverkkojen tutkimusohjelma. Jälkimmäisellä kaudella Teknillinen Korkeakoulu on edustettu älykkäiden koneiden ja älykkäiden radioiden tutkimusohjelmilla. Katselmukseni oli satunnaisotanta, sillä välillä olevia kausia en katsonut. Kauppakorkea ja Taideteollinen eivät osuneet silmiin huippuyksikköinä.

TKK, KKK ja TTKK ovat hyvässä maineessa ylioppilasikäisten ihmisten parissa. TKK:ssa näyttää olevan jonkin verran Akatemian huippuyksikkörahoituksen piirissä olevaa tutkimusta, mutta eikö ole niin että suurin osa innovatiivisimmista insinööreistä ei toimi TKK:n vaan yritysmaailman piirissä? Siitä, että Kauppakorkeassa harjoitettaisiin erityisen merkille pantavaa tai poikkeksellisen älyllisesti vireää tutkimusta en suoraan sanoen ole kuullut vuodesta 1990 alkaneen akateemisen urani aikana mitään. Työelämästä taas tiedän, että kauppatieteen maisterin tutkinto on vahvasti ylimainostettu ja hankalasti sovitettavissa työelämän tarpeisiin.

Ei tällaisista aineksista voi huipuksi julistautua. Sotamaa lausuikin äsken, että kyseessä on enemmänkin tavoite.

Se mitä jää tällä erää käteen - minun käteeni - on huomio, että TKK, KKK ja TTKK ovat ajateltavissa yhteistyökumpaneiksi ja muodostavat yhteistyömahdollisuuden. Jos niitä lähdetään kehittämään, olisi vähintäänkin kohtuullista, että tieteellisen tasonsa uskottavammin jo osoittaneiden tahojen resurssointi turvataan. Myös suomalaisen yliopiston kansainvälisesti erikoislaatuinen "huippuluonne" kaikkialle levittäytyneenä tulisi ottaa keskustelussa huomioon korttina, joka ei ehkä ole yhteensopiva keskittyneiden huippujen yliopistopolitiikassa.

Joskus tuntuu, että yliopistomaailmassa kannetaan valoa säkissä sisään.