Muotokuvapiirros on Juha Järveläisen. Nimi on se mikä otsikossa.
Minulla on tekijänoikeus, sillä olen ottanut valokuvan. Asia on hiukan hullunkurinen, siis tekijänoikeus tähän tässä julkaistavaan kuvaan, joka todellisuudessa ei ole minun tekemäni.
Kuva kai on sikälikin hullunkurinen, että se on piirros.
Tekijän kanssa on ollut vuosien ajan puhetta siitä, miten piirtämisen asema on meillä aliarvostettu. Että se pitäisi nostaa samalla tavalla arvoonsa kuin Aukusti Tuhka aikanaan nosti taidegrafiikan. Baltiassa ja Puolassa piirros on kunniassa, meillä sille naureskellaan. Ja se näkyy. Jos ei osaa piirtää, ei kyllä osaa paljon muutakaan.
Satun vastaamaan taidelinjasta, joka on Taideteollisen Korkeakoulun hyväksymä vuosi, eräänlainen etälinja.
Kyseessä on ainoa vapaan sivistystyön pidempään hengissä säilynyt linja, täytti juuri 20 vuotta.
Linja on aikanaan perustettu paikkakunnalla hallitsevan taidevalun kylkeen ammattiin valmistavaksi jutuksi, mutta siitä on kehkeytynyt kuvataiteen kaikki muodot, tyylit ja tavat, tekniikat sisältävä vuoden kestoinen juttu.
Tasosta viestii, että kun se muutettiin Taideteollisen opintoja korvaavaksi linjaksi, minkäänlaisia uudistuksia ei tarvinnut tehdä.
Linjavastaava Tuulan kanssa olimme tehneet tosin eräitä muutoksia. Kaikki tekniikat sisällytetään edelleenkin opetusohjelmaan väriopista alastonmaalaukseen ja keramiikkatöihin, mutta syksyn lähtökohtana on piirtäminen, kevään kuvanveisto.
Syksy piirretään niin että pää repeää. Aamusta iltaan. Siitä muodostuu suhde kuvaan ja taiteeseen, mikä on taiten tekemistä.
Minä kun hieman olen kallellani ars naturam imitatur -perinteeseen. On taide, ei taiteilijoita. Toisin kuin Gombricht, joka lausuu, että ei ole taidetta vaan taiteilijoita. Taiteilija on mestari ei artisti. Hän ilmaisee todellisuutta, ei vain itseänsä. Näin harhaoppisesti ajattelen.
Opettajistoon kuuluu Arto Väisänen, joka on poikkeuksellinen maalari, taitaa piirtämisen. Lottovoitto siis, ihanteitteni kannalta.
Osmosta vielä, että hän todella oli Valtionkonttorinjohtaja, joskin kuvan nimessä on ajatus Pikku Pietarin pihasta. Hän oli Raalan poikia. Niitä lapsuudessani keski-ikäisiä setiä, jotka mummin mukaan saapuvat. Ja minä luulin, että tulee kivoja leikkikavereita. Vaikka miksipä ei. Hieno mies Osmo oli.
7 kommenttia:
PJ: [....] tekijän kanssa on ollut vuosien ajan puhetta siitä, miten piirtämisen asema on meillä aliarvostettu [....]
piirustus on taiteen omatunto, kirjoitti päiväkirjaansa 1800-luvun puolimaissa jean-auguste ingres, eräs kaikkien aikojen parhaista piirustajista. graafikko outi heiskanenkin on todennut, että kaksi tärkeintä asiaa ovat suudelma ja lyijykynä; ensin tulee suudelma, mutta välittömästi sen perässä lyijykynä.
piirustus on taiteilijan herkin instrumentti. klassisen taidekoulutuksen tulisi aina lähteä piirustustaidon opettamisesta. faberin puolipehmeä lyijykynä oli se välinen, joka räjäytti oman kuvasuoneni. ja suurin osa niistä kuvista, jotka yhä koen keskeisiksi, astuivat näyttämölle juuri lyijykynän puhkaiseman aukon kautta.
sama eksistentiaaliin transponoituna: sinä olet kynä, joka piirtää viivaa tyhjyyteen ja sinun tietoisuutesi ja muistisi on se näkyvä lyijyn osa, joka kuluu, muuttuen jäljeksi siellä, missä terää kulloinkin kuljetetaan....
PJ: [....] tekijän kanssa on ollut vuosien ajan puhetta siitä, miten piirtämisen asema on meillä aliarvostettu [....]
piirustus on taiteen omatunto, kirjoitti päiväkirjaansa 1800-luvun puolimaissa jean-auguste ingres, eräs kaikkien aikojen parhaista piirustajista. graafikko outi heiskanenkin on todennut, että kaksi tärkeintä asiaa ovat suudelma ja lyijykynä; ensin tulee suudelma, mutta välittömästi sen perässä lyijykynä.
piirustus on taiteilijan herkin instrumentti. klassisen taidekoulutuksen tulisi aina lähteä piirustustaidon opettamisesta. faberin puolipehmeä lyijykynä oli se välinen, joka räjäytti oman kuvasuoneni. ja suurin osa niistä kuvista, jotka yhä koen keskeisiksi, astuivat näyttämölle juuri lyijykynän puhkaiseman aukon kautta.
sama eksistentiaaliin transponoituna: sinä olet kynä, joka piirtää viivaa tyhjyyteen ja sinun tietoisuutesi ja muistisi on se näkyvä lyijyn osa, joka kuluu, muuttuen jäljeksi siellä, missä terää kulloinkin kuljetetaan....
Ad kafkaesque
Siinäpä se. Kirjallisuuskritiikki lausuu, jos lausuu, että tekijällä on lause. Kuvataiteessa viivalla on sama rooli.
Paul Kleestä tuli Yle-Teemalta äsken hyvä dokumentti.
Klee oli melkoinen teoreetikko, joka sovitti yhteen viivan ja rytmin sekä värit vailla figuuria. Hän teki myös paljon grafiikkaa.
Hyvä, että näin uusinnan. Siitä kävi hyvin selväksi, etteivät modernistit kuvataiteessakaan olleet oikeastaan 'spontaaneja' vaan äärimmäisiä teoreetikkoja (Picasso, Braque jne.)
Picassolta kysyttiin vaikutelmaa Kleestä hänen käytyään mm. Braquen kanssa Kleellä kylässä 1930-luvun lopulla tämän Sveitsin asunnossa.
(Klee oli paennut Saksasta kotimaahansa Sveitsiin. Natsit olivat erottaneet hänet professorin virasta, koska pitivät häntä 'rappiotaiteilijana'.)
Picasso vastasi, että Klee oli 'jostain Einsteinin ja Napoleonin väliltä'.
Paul Kleetä käsittelevä opus oli ensimmäinen taidekirja, jonka sain lapsena. Se teki minuun vuosiksi syvän vaikutuksen. Viivan lisäksi tulee mainita värit ja muodot, joista jälkimmäiset ovat Kleen bravuuri.
Ehkä liioittelin tai ymmärsin hiukan väärin jossain kohdassa, jota en ehtinyt tarkkaan tekstityksestä lukea sanoessani 'värit vailla figuuria'.
Muoto toki on olennainen Kleellä, mutta hän kokeili melko monenlaisia ratkaisuja, joista yksi oli nimenomaan 'väripisteiden balanssi' (minun ilmaisuni).
Hän siis kokeili omanlaistaan pointillismia.
Mutta juuri viivan ja ympyrän väliset suhteet eli kumpi dominoi maalauksen muotorakenteessa - riippuen siitä haluaako taiteilija ilmaista liikettä vai staattista tilaa - oli varsin mielenkiintoinen osa Kleen teorisointeja, joiden pohjalta hän sitten ryhtyi uudistamaan ja pelkistämään kuvallisen rakenteen perusratkaisuja juuri muodon perusosia käyttämällä.
Tämä on ainakin maallikolle äärimmäisen kaukana mimesiksen perinteestä, vaikka siinä operoidaankin aivan samoilla peruselementeillä kuin klassisissa, naturalistisemmissa maalauksissa.
*
Tässä pari osoitetta mimesis-käsitteen tulkinnasta.
http://www.jyu.fi/taiku/aikajana/kirjallisuus/ki_an_mimesis.htm
http://www.helsinki.fi/~amkauppi/phil/Ricoeur-Mimesis.pdf
rauno: "juuri viivan ja ympyrän väliset suhteet eli kumpi dominoi maalauksen muotorakenteessa - riippuen siitä haluaako taiteilija ilmaista liikettä vai staattista tilaa"
olen vanhan luonnoslehtiön takakanteen ylöskirjannut anatomian luennolta poimitun määritelmän: viiva syntyy kun pisteen lepo tuhoutuu.
Lähetä kommentti