Tämä on 300. blogikirjoitus. Onnittelen itseäni lämpimästi ja menen juhlimaan saavutusta Nilsiän Louhosareenalle. Illalla on Viimeisten Kiusausten ensi-ilta.
Viimeisiä kiusauksia enemmän filosofianhistoria on keskittynyt tarkastelemaan ilmiötä, jota voisi nimittää ensimmäisiksi kiusauksiksi.
Keskeisin lähde asiasta on Senecan De Ira. Hänen ideansa on myöhäisstoalainen lisäys Khrysippoksen ja kumppaneiden tunneteoriaan, jonka mukaan tunteet ovat virheellisiä arvostelmia.
Myös Seneca ajatteli tunteiden olevan virheellisiä arvostelmia, joiden valossa jokin mielen ulkopuolinen kohde on hyvä tai paha ja sen kanssa tulee menetellä niin ja niin. Tunteen synnyssä vaikuttaa kuitenkin aistielämä, ruumiillinen ehdotus järkevälle mielelle, joka silloin kun se ottaa ruumiillisen ehdotuksen vastaan, muodostaa sitä koskevan arvostelman, joka on siis varsinaisesti tunne.
Ruumiin ehdotus on esitunne, propassio. Mikäli mieli ei muodosta siihen liittyvää arvostelmaa, ei tunnetta synny.
Augustinus käsitteli teemaa runsaasti. Lukekaa Tunnustusten loppuluvut, niin näette, miten pikkutarkka hän oli. Parfyymin tuoksu ja pellolla jänistä takaa ajava kettu ovat Augustinuksen esimerkkejä aistisista synneistä, joihin mieli kiinnittyy.
Tunnustuksia lukiessa herää vaikutelma, että kirjoittaja on liiallisesti itseensä keskittynyt puritaani. Esimerkit, joita hän käsittelee, kuten poikasena tehty päärynävarkaus, ovat epäuskottavan tuntuisia syyllisyyden lähteitä. Mutta niksi onkin siinä, että Augustinus rekisteröi tavan takaa propassioita ja hänen mielessään on tunteista vapautuminen, apathia, mielen tyhjentyminen ikuiselle tunteelle, joka on tietysti Jumalan rakkaus ja sen asuminen ihmisessä.
perjantaina, heinäkuuta 27, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
minä myös onnittelen sinua lämpimästi kolmestasadasta merkinnästä. olet ollut hiljaa, kun ei ole ollut ilmaistavaa. olet rikkonut hiljaisuutta, kun se on ollut välttämätöntä ilmaistavan esille tuomiseksi.
Jos kiellämme ruumiin ehdotuksen (propassion), niin sitäkö ei sitten muka ole?
Mitä ihmeen 'on/off-automaatteja' stoalaiset oikein kuvittelivat olevansa...
Kyllähän on niin, että jos kiellät halun, niin ei se häviä olemattomiin, vaikka et muodostaisi siitä minkäänlaista arvostelmaa (mikäli tällainen 'ignoraatio' ylipäätään on mahdollista).
No - tietenkin nälkä on hieman eri asia kuin seksuaalinen halu - se on välttämätön tarve.
Nälkää ei voi millään hävittää kieltämällä ilman, että seuraukset ovat kohtalokkaita, mutta seksuaalisen halun vietiksi (ei tarpeeksi) tulkittuna voinee kieltää niin, että se lopulta heikkenee ja sammuu - ilman, että vaikutukset olisivat kielteisiä.
Kuten tiedetään - Freud oli täysin eri mieltä.
Vai ajatteliko Augustinus, että propassiot on välttämätöntä aina ensin tunnistaa, jotta ne voisi 'tuhota'?
Eli siis itsehillintä, pidättyvyys, kohtuullisuus ym. hyveet ovat meidän Jumalaan eli absoluuttiseen hyvään ja kauniiseen kohdistuvan halumme 'aseita' maallis-aistillisia haluja (propassiota) vastaan.
Voisi hieman kärjistäen sanoa, että tässä kytketään väkisin päälle eräänlainen sielun 'sensuurikoneisto'.
Ellei sitten ajatella kantilaisesti (ja samalla stoalaistyyppisesti), että järkevä sielu noudattaa luonnostaan (?!) 'ehdotonta käskyä'
*
Herää kysymys, jota Heikki Kannisto piti erään puheensa otsikkona: 'Mitä stoalainen haluaa'?
Teksi mieli tokaista, että sitä määki kauhiast ihmmettele!
Hänhän on yhtä aikaa sekä helvetillisen itsekäs että ylimaallisen autuas.
Tästä ei tekopyhyys ole kaukana!
Propassio on, itse asiassa niitä on koko ajan aivan hillittömästi, mutta stoalaiset eivät sano niitä passioiksi, ellei mieli ala muokata niiden pohjalta arvostelmia ja toimintasuosituksia. Aulus Gelliuksen teoksessa Attikan yöt on hyvä kuvaus stoalaisesta merihädässä. Tyyppi sanoo, ettei hän pelkää myrskyä. Kuitenkin hän myrskyn aikana on kalman kalpea, hikoilee ja tärisee. Kun hänelle sanotaan, että pelkäsithän sinä, niin tyyppi vastaa, että en pelännyt vaan kyseessä oli vain propassio. Esimerkki osoittaa, että jotakin mätää tässä teoriassa on. Monet pitivät stoalaista teoriaa epäinhimillisenä jo antiikissa. Mielestäni se ei kuitenkaan ole aivan höhlä. Sen pihvi on tämä: ruumiin ehdotukset syntyvät kontingenteista kohteista. Stoalaiset tahtoivat, että mieli jäsentyy sen mukaisesti mikä ei ole kontingenttia eli siis logoksen, maailmajärjen mukaisesti. Idea on hieman sellainen, että jos kuljet ostosparatiisin läpi ja kuulet jatkuvasti tarjouksia erilaisista esineistä, toteat tyynesti, että ei kiitos, minä ajattelen maailmanrauhaa ja tasa-arvoa. Stoalaiset pyrkivät torjumaan psyykkisen rihkaman ja kokoamaan aarteita sinne, missä ei ruoste raiskaa ja koi syö, mutta tietenkin voi olla montaa mieltä siitä, oliko mitään tällaista aarrevarastoa vai ei. He uskoivat niin ja esittivät, että kun olet tullut apaattiseksi eli tunteettomaksi eli siis vapautunut kontingentteihin kohteisiin suuntautuvista arvostelmista, mielessäsi syntyy tunteita muistuttavia tiloja, eupatheiai, kuten esimerkiksi oikeassaolemisen ilo.
No joo - tuossa piilee kyllä jopa ihmisluontoon aidosti suhteutettavaa järkeäkin.
(Sikäli kuin minä siitä 'luonnosta' mitään ymmärrän...)
Lähetä kommentti