Puukansan tarinoita

On tullut silmätyksi dokumenttisarjaa Ammattina suomalainen kirjailija, jonka eilinen osa oli omistettu Veikko Huoviselle.

Nauroin aikanaan Konsta Pylkkäselle, mutta en ole juurikaan perehtynyt Huovisen tuotantoon. Kesällä ajelin Varkauden Portti -nimisen yksikön ohitse ja ostin muutamalla eurolla Huovisen lyhyet erikoiset, kaksiosaisen kokoelman Bakulainen Pahvala.

Tekijähän on nero.

Perehdyin muun muassa neiti Ellipsoniin, jolla on hiukset kuin Eeva Polttilalla ja silmät kuin ekonomi Assi Koivistolla, tähän missiin, joka lamavuosina joutui Lappiin ja suuntasi sieltä hyvän kaadon jälkeen Pariisiin hurvittelemaan.

Tutustuin esisuomalaiseen, joka orjakaupan myötä oli joutunut Genetsaretin järven rannalle ja keitti siellä kalasoppaa Jeesukselle, kun tämä läpsytteli järven ylitse.

Juttu metsään vetäytymisestä ja siitä, miten siellä syötiin hehtaarillinen männynneulasia, on aivan huippu.

Huovista on joskus, hieman altakatsein, luonnehdittu kansankuvaajaksi. Mutta jos kansa on se, mitä Huovinen kuvittelee, elämme innovaatioräjähdyksen porteilla.

Huovisen sekä kieli että mielikuvitus on korkealle katsovaa ja surrealistisiin ulottuvuuksiin yltävää. Lyhyiden juttujen, joita on noin 300, lukeminen on kielen ja kuvittelun kuntokoulu, joka opettaa muun muassa sen, että ne ovat ammattimiehiä ne: turha kuvitella, että kymmenessä minuutissa hutaistu blogiteksti voisi yltää kirjallisuudeksi.

Tämän blogin tekstien määrä alkaa lähestyä Huovisen lyhytproosakokoelmien tekstien määrää, kolmeasataa. Työstämisen suhde on samanlainen kuin aamuvoimistelun maratoniin tai sormiharjoittelun konserttiin.

Blogien kirjoittaminen ja niiden lukeminen on synnyttänyt tunteen uudenlaisesta kulttuurista, ajatusten vapaakauppaan liittyvästä ilmiöstä.

Pitää paikkansa, että sähköiset mediat jonkin verran horjuttavat perinteisten kanavien asemaa, erityisesti sanomalehtien. Näyttävät templatet ja korkea tekniikka kuitenkin ehkä synnyttävät saman harhan kuin tekstinkäsittelyn synty: kun paperi syntyy painetun tekstin näköistä tavaraa, syntyy tekijässä harha, että se olisi sisällöllisestikin painokelpoista.

Kirjoittamisen teknisen apuvälineistön kehittyessä unhoittuu kirjoittajan korkea ohje: puolet pois ja loput roskakoriin.