Niilinlaaksossa hallitsivat taivaan ja maan lapset Isis ja Osiris. Mutta hedelmällistä perintöosaa kadehtiva Setekh kävi Osiriksen kimppuun ja vei hänen henkensä sekä heitti hänen ruuminsa osat erillensä laajalle alueelle.
Onneton Isis vaelsi ympäriinsä ja keräsi Osirista kokoon. Saatuaan maailmalle hajonneen miehensä yhdeksi, hän suuteli tätä ja tuli raskaaksi neitseellisellä tavalla, kuolleen miehen suudelmasta. Hän synnytti Horuksen, pojan haukkapäisen, joka kukisti isänsä murhaajan. Kuultuaan tapahtumasta Osiris heräsi henkiin.
Maailmaa hallitsemaan jäi haukkani Horus. Mutta Osiris, joka ensimmäisenä oli kohdannut kuoleman vaelsi länteen ja perusti sinne haudantakaisen maan. Siellä niityt viheriöivät ja puistot kukoistivat.
Sinne oli määrä muiden tulla, länteen, Osiriksen, taivaan ja maan pojan jälkeen. Mutta ennen länteen kulkua oli kuitenkin käytävä Molempien totuuksien salissa, jossa sydämen paino mitattiin sitä mittaavalla vaa’alla, jossa vastapainona oli totuuden sulka. Jos sydän oli keveämpi kuin sulka, sai sen kantaja matkata länteen. Mutta jos se oli painavampi, oli hänen määränsä ikuinen rangaistus.
Upea tarina ja ajatus, eikös vain.
Mutta mitä meidän pitäisi ajatella muumioista, jotka eivät ole kulkeneet sen kummemmin länteen kuin vajonneet rangaistuksen kitaankaan?
Jos repisimme silmämme päästä, asettaisimme sen muumion suuhun, niin että se mitä näemme, tulisi sen sisimmän osaksi, ajattelisiko se, että se on nyt lännen maassa? Hyvää päivää, taivas. En tiennytkään, että Osiriksen valtakunta on British Museum. Ja tämä elämänmuotonne ympärillänne, se siis on onnen maa.
Katselin muumioita, otin niistä kuviakin, mutta en pane tähän, tuntuu niin kornilta.
Egyptistä tuoduille muumioille meidän kulttuurimme, Wienin, Berliinin, Lontoon ja Washingtonin museot, on niiden matkan viimeinen määränpää, niin taivas tai kadotus, mitenkä ne nyt sitten sen ottavat.
Ehkä tämä on kohtalon ivaa, mutta mitähän kristitty kuolleiden kuolleista herättämiseen uskova tai sitä toivova henkilö ajattelisi, jos hän heräisi tuhansien vuosien päästä jonkun kulttuurhistoriallisen museon vitriinissä? Kyllä tämä luultavasti hänen näkökulmastaan olisi jonkinlainen petos. Vähintäänkin hänellä olisi perusteita lausua, että hän odotti jotakin parempaa.
Ehkä ainoastaan suomalainen körttikansa tyytyisi siihenkin ja hiljainen hoosianna huulillaan hyräelisi kiitoksen virren.
Onneton Isis vaelsi ympäriinsä ja keräsi Osirista kokoon. Saatuaan maailmalle hajonneen miehensä yhdeksi, hän suuteli tätä ja tuli raskaaksi neitseellisellä tavalla, kuolleen miehen suudelmasta. Hän synnytti Horuksen, pojan haukkapäisen, joka kukisti isänsä murhaajan. Kuultuaan tapahtumasta Osiris heräsi henkiin.
Maailmaa hallitsemaan jäi haukkani Horus. Mutta Osiris, joka ensimmäisenä oli kohdannut kuoleman vaelsi länteen ja perusti sinne haudantakaisen maan. Siellä niityt viheriöivät ja puistot kukoistivat.
Sinne oli määrä muiden tulla, länteen, Osiriksen, taivaan ja maan pojan jälkeen. Mutta ennen länteen kulkua oli kuitenkin käytävä Molempien totuuksien salissa, jossa sydämen paino mitattiin sitä mittaavalla vaa’alla, jossa vastapainona oli totuuden sulka. Jos sydän oli keveämpi kuin sulka, sai sen kantaja matkata länteen. Mutta jos se oli painavampi, oli hänen määränsä ikuinen rangaistus.
Upea tarina ja ajatus, eikös vain.
Mutta mitä meidän pitäisi ajatella muumioista, jotka eivät ole kulkeneet sen kummemmin länteen kuin vajonneet rangaistuksen kitaankaan?
Jos repisimme silmämme päästä, asettaisimme sen muumion suuhun, niin että se mitä näemme, tulisi sen sisimmän osaksi, ajattelisiko se, että se on nyt lännen maassa? Hyvää päivää, taivas. En tiennytkään, että Osiriksen valtakunta on British Museum. Ja tämä elämänmuotonne ympärillänne, se siis on onnen maa.
Katselin muumioita, otin niistä kuviakin, mutta en pane tähän, tuntuu niin kornilta.
Egyptistä tuoduille muumioille meidän kulttuurimme, Wienin, Berliinin, Lontoon ja Washingtonin museot, on niiden matkan viimeinen määränpää, niin taivas tai kadotus, mitenkä ne nyt sitten sen ottavat.
Ehkä tämä on kohtalon ivaa, mutta mitähän kristitty kuolleiden kuolleista herättämiseen uskova tai sitä toivova henkilö ajattelisi, jos hän heräisi tuhansien vuosien päästä jonkun kulttuurhistoriallisen museon vitriinissä? Kyllä tämä luultavasti hänen näkökulmastaan olisi jonkinlainen petos. Vähintäänkin hänellä olisi perusteita lausua, että hän odotti jotakin parempaa.
Ehkä ainoastaan suomalainen körttikansa tyytyisi siihenkin ja hiljainen hoosianna huulillaan hyräelisi kiitoksen virren.
9 kommenttia:
Mitäpä muuta minä, vaivainen mato matkamies maan.
A-K.H
Jos satutaan heräämään samassa British Museumin vitriinissä, niin älä sitten vie sanoja suusta, kun kysyn, että pääsenkö alimmaksi kynnyspuuksi.
Tai sitten osuit totuuden ytimeen, ja meitä tässä jo koulutetaan bigbrothereilla ja muilla rankkaus kisoillavisoilla, kännykkäkameroilla ja median alituisella läsnäololla tulevaan taivaselämään tarkkailunalaisuudessa. Mutta onkohan liian optimistista toivoa British Museumin vitriiniä sijoituspaikaksi, luultavammin joku media- ja viestintähärdelli..
Soli
Se, että maailmoja, joita ajatellaan taivaaksi, on todella täällä alhoissa olemassa, on kiinnostava huomio. Ja sekin, että ehkä meitä sitten joku K-kaupan Väiski kääntelee ja muut ottavat kuvia, digi digi.
Jäin kuuntelemaan myytin muita puolia, kuin tuota kuolleena makaamista ennen ylösnousemusta ja sen luonnetta. ;)
Hahmottelua:
Feminiininen kokoaa kateellisen kilpailun uhriksi joutuneen rippeet.
(vrt. Lemminkäisen äiti Tuonelan joella poikansa riekaleita haravoimassa ja kokoamassa, Kalevalan 15. runo, 195-650; Väinämöinen puolestaan kerää Sammon, rikkoutuneen "koneen" muruset
ja laittaa ne "nenähän utuisen niemen" kasvamaan viljaksi: olutta ja leipää tuottamaan; ibid. 43:385-395; hm., tästä voisi vetää klisheiset sterotypiat miehistä enemmän tekniikkaan ja naisista ihmisiin suuntautuvina...).
(Niilin myytissä:) Kuolleen rakastavan muistamisen, ja tämän kuvan eheyttämisen tuloksena
syntyy uusi elämä . Horuksen elämän agenda puolestaan on kosto isän puolesta ja vihollisen tuho, mikä kohottaa alkuperäisen uhrin katomattomuuteen.
Girard osaisi selittää miksi. Minä vain aavistelen.
"Mutta ennen länteen kulkua oli kuitenkin käytävä Molempien totuuksien salissa, jossa sydämen paino mitattiin sitä mittaavalla vaa’alla, jossa vastapainona oli totuuden sulka. Jos sydän oli keveämpi kuin sulka, sai sen kantaja matkata länteen. Mutta jos se oli painavampi, oli hänen määränsä ikuinen rangaistus."
Molempien totuuksien sali? Mihin puhe kahdesta totuudesta mahtaa viitata? Huimia symboleita nuo sali, vaaka ja totuuden sulka!
Luvun/lueskelun alla Kaitaron ja Roinilan toimittama kirja Filosofin kuolema. Siinä tavallaan mittaillaan miten filosofi ja hänen filosofiansa kestävät tai tai mitä jälkimmäinen merkitsee kuoleman edessä (ja kerrotaan anekdoottia jos toistakin.)
Pyhäinpäivänä lienee lupa olla tosikko, varsinkin kun edessä on käynti haudalla, joka ei ole ollut ummessa kolmea kuukautta.
Kiitos Petri jälleen yleissivistyksen aukon paikkaamisesta ja myytin tarjoamisesta. Niilin jumalten nimet ovat olleet tuttuja, mutta en tiennyt/muistanut miten draama kulki.
terv., Salla
Salla
Käsitin molemmat totuudet elämäksi ja kuolemaksi, jotka egyptiläisessä perinteessä ovat jatkuvasti toteutuvia (Niilin tulva on kuolema ja syntymä) + näihin liittyviksi asioiksi kuten sydämen keveydeksi tai painavuudeksi.
Otin tuon lännen maan esille, koska olin sattunut näkemään noita muumioita ja mietiskelin, että millä oikeudella niitä pidetään esillä. Koko egyptiläinen tarusto vaikuttaa huikealta: Isiksessä on Marian piirteitä ja Horuksessa Jeesuksen. Egyptissä on myös trinitaarinen jumalakäsitys. On velisurmaa ym. meille Vanhasta testamentista tuttuja perusmyyttejä. Ja ajatus faaraosta, ihmisestä, talona, talona, jossa jumaluus asuu eli siis kirkkona!
Olen tosikko pyhäinpäivänä itsekin, joten samassa hengessä.
Moi Petri!
Kiitos! Tulkintasi kahdesta totuudesta elämänä ja kuolemana, saa näyttämään ne yhtä kokonaisuutta ilmaisevilta polaarisilta rajakäsitteiltä - melko luotaamattomilta tosin - ei kahdelta toisestaan poikkeavalta totuuden alueelta, mitä luulin niiden tarkoittavan. Siksi siis "Molempien totuuksien sali", eli kahden totuuden YKSI sali.
Timo Veijola on puhunut "hyvän ja pahan tiedon puun" kohdalla hyvästä ja pahasta vastaavasti kokonaisuutta ilmaisevina rajakäsitteinä, mikä siinä tapauksessa merkitsee intellektuaalisen tietämisen lisäksi todellisuuden kaikinpuolista teoreettista ja käytännöllistä hallitsemista. (tämä tulkinta myös heprean "jada"- eli tietää/tuntea-verbin perusteella. Veijola: Vanhan testamentin eksegetiikka, luku Elämän puu).
Olen nähnyt muumioita Aleksandrian ja Berliinin museoissa - British-museossa keskityin maaliskuun ensi käynnilläni Assyria-osastoon.
Olen samoin miettinyt niiden esillä pidon oikeutusta: ihminen vitriinissä on lopullisesti vaikka millaisten katseiden armoilla vailla puolustautumismahdollisuutta.
Samankaltaisia ja pääasiallisia objekteja ovat myös prostituoidut ikkunalasien takana, mutta heillä on mahdollisuus ilmaista jotain katseellaan, vastata sillä. Bigbrother-ohjelmien tragiikkaa on se, että ohjelmaan hakeutuvat toivovat kenties ihailevaa katsetta (ja kenties erheellisesti luulevat olevaksi tulemista sitä kautta, rakastavan katseen sijaan), mutta joutuvat kriittisen, objektiksi tekevän katseen alle.
soli kirjoitti "tulevasta taivaselämästä tarkkailun alla." En jälleen ymmärrä oliko tuo ironiaa. Oma "taivaani" nimenomaan ei ole objektiksi ja välineeksi tekevän katseen foorumi. Siellä nähdään ja katsotaan "kasvoista kasvoihin"( ja sen lisäksi kaikki on oikein; Elämän puu kukoistaa; on hyvää musiikkia ja vapaus, ei tarkkailua!).
Horuksen ja Jeesuksen samankaltaisuudesta ja eroista:
Horuksen syntymään on imetty muisto uhriksi tekemisestä ja koston velvoitus. Tulkinta Jeesuksen syntymästä neitseellisenä korostaa hänen olevan "toista maata" ja tulevan pelien ja kostonkierteiden ulkopuolelta (mikä myös Messias-odotuksissa elää: rauhan ruhtinaan odotus). UT:hen on kirjoitettu myös ei-neitseellinen syntymä, joka tosin on saanut vähän huomiota. Kirjeessään roomalaisille Paavali kirjoittaa Jeesuksen olleen "inhimillisen syntyperänsä puolelta Daavidin jälkeläinen", genomenou ek spermatos David kata sarka, eli sananmukaisesti "lihan puolelta Daavidin siemenestä/ spermasta."
Ja jatkaa: "pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu."(Room. 1:3,4).Paavali sentään tunsi Jeesuksen lähipiiriä, muun muassa tämän veljen Jaakobin. Jos siis Jeesus oli lihallisesti ihminen, joka puhui ja toimi väkivallattomuuden periaatteen mukaan, ylösnousseen kostonhaluttomuus vahvistaa kahtalaisen eron verrattuna mm. Horukseen: ihminen ja väkivallaton. Daniel Nylund on arvellut Jeesuksen seuraajien pelon Ylösnousseen ensimmäisessä ilmestymisessä liittyneen nimenomaan koston pelkoon: kummitukset ihmisten tarinoissa palaavat murhien jälkeen kostamaan. Ensiksi Ylösnoussut todistaa, ettei ole aave (Luuk.24:39) ja seuraavaksi rentouttaa tunnelman kysäisemällä (tokaisemalla?, vitsikkäästi?) "Onko teillä mitään syötävää?" (Luuk. 24:41).
C.S. Lewis sivistyneenä miehenä (väkivalloin kristinuskoon sisälle raahattuna - ja ilon yllättämänä) tunsi eri kulttuurien myyttejä, joissa on vastaavuutta kristinuskon kertomukseen nähden. Hänen käsityksensä mukaan Jumala on antanut totuuden murusia - aavistuksia ja hahmoja -ilmoitetusta totuudesta myös muihin kulttuureihin.
Toivottavasti en takerru kritiikittömästi kristinuskon apologiaan älyllisen epärehellisyyden hinnalla. Firman dogmin tulee kyllä sietää kyseenalaistukset ja "kiusalliset" huomiot; ja kenties tehdä niiden pohjalta uusia tulkintoja.
terv., Salla
Salla
Ajattelin Horuksen ja muiden egyptiläisten suhteesta kristillisiin totuuksiin, että näiden rakenteiden olemassaolo ihmiskunnan historiassa puhuu pikemminkin niiden puolesta kuin niitä vastaan. Kristityille tietysti kristilliset käsitykset ovat se tulkinta yleishistoriallisista rakenteista, jonka he uskovat olevan totta. Idea ei ole sanoa, että Horus on Jeesus vaan että Jeesuksella on samanlainen asema ja funktio kuin Horuksella, mutta myös jotakin muuta.
Tänään ryhdyin miettimään, että kuka oli vanhin jumala. Katselin Simo Parpolan artikkelia Mesopotamiasta, jossa hän kirjoittaa valaisevasti myös elämänpuusta, kulttuurimme vanhimmasta tunnetusta symbolista. Muistan kyllä myös sen Timon jutun samasta teemasta, johon viittaat. Myytistössä ja uskonnon kannalta keskeisessä teemastossa on paljon ainesta, jonka sitten kristinusko ottaa omaan käyttöönsä ja tulkitsee omalla tavallaan.
Adapa-myytti (visauden jumalan hurskaan palvelijan nousu taivaaseen mutta ilman ikuista elämää jääminen) on Apokryfisen Enokin kirjan vastine, Atrahasis vedenpaisumuksesta, Enuma elis luomiskertomus, Etana (lapseton kuningas noutaa taivaasta kotkan kantamana syntymän yrtin), vrt. Genesis 17, Gilgames - Saarnaaja, Nergal -tarina langenneesta enkelistä ja Istarin manalanmatka johon liittyy ajatus kuoleman jälkeisestä ylösnousemuksesta. Kuningasta sanottiin hyväksi paimeneksi, Nabu oli jumalan poika, kolminaisuus oli kolmen jumalan tai kolmen planeetan triniteetti, korkea veisu eli laulujen laulu oli jumalan ja hänen puolisonsa eli seurakunnan hääyö, käärme vietteli elämänpuussa, madonna oli jumalan pojan äidin nimi, perisynti oli peritty langenneesta jumalasta Qingusta, pyhä henki oli jumalan feminiinen aspekti jne. jne. On opit viimeisestä tuomiosta, ylösnousemuksesta, taivasten valtakunnasta.
Luetteloin näitä omankin muistamiseni takia. Vanhan testamentin johdanto-opeissahan on samat asiat lausuttu. Mutta uskonnonhistoriallisesti herää kyllä kysymys, kuinka monta uskontoa varsinaisesti on olemassa. Kristinusko ei redusoidu mesopotamialaiseksi myyttikokoelmaksi. Sen sijaan on kiinnostavaa, miten se muokkaa ja tulkitsee yleisuskonnollisia teemoja. Tämä ei mielestäni puhu kristillistä uskoa vastaan vaan sen puolesta. Ne kysymykset, joita se käsittelee, ovat ihmiskunnan todelliset kysymykset.
P.S
Tuo "onko teillä leipää" oli hyvää eksegeesiä, en ole tullut ajatelleeksikaan.
Petri said:
"Ajattelin Horuksen ja muiden egyptiläisten suhteesta kristillisiin totuuksiin, että näiden rakenteiden olemassaolo ihmiskunnan historiassa puhuu pikemminkin niiden puolesta kuin niitä vastaan. Kristityille tietysti kristilliset käsitykset ovat se tulkinta yleishistoriallisista rakenteista, jonka he uskovat olevan totta. Idea ei ole sanoa, että Horus on Jeesus vaan että Jeesuksella on samanlainen asema ja funktio kuin Horuksella, mutta myös jotakin muuta."
Hyvin sanot. En oikeastaan epäillyt sinun ymmärryksesi mahdollisuuksia nähdä näitä samaan kokonaisuuteen kuuluvina, vaan omaa ajattelu- ja ilmaisukykyäni ajatellen niitä, jotka hermostuvat näistä kulttuurisista rinnakkais/peräkkäisilmiöistä tai hyökkäävät niiden johdosta kristinuskoa vastaan.
Olen lukemassa Eugen Drewermannia (Psykoanalyysi ja moraaliteologia, luku Itsemurhan ongelmasta eli luonnon viimeisestä armosta) ja laitan sitaatin, joka liittyy aiheeseen, ja myös juuri kasvoillemme paiskattuun kuolemaan katsomisen haasteeseen.
"Karl Barthin mukaan myöhäislänsimainen yhteiskunta tarvitsee toisenlaisen [kuin viimeisen vihollisen] kuvan kuolemasta voidakseen itse elää. Darwinin vieläkin vallitsevan ajatuksen mukaan kuolema tulisi voida tieteellisesti ymmärtää ja 'oikeuttaa.' Ehkä on päinvastoin: kuolema on välttämätön, jotta tulisimme tietoiseksi todellisuudesta, jota elämme. Vanha egyptiläinen suhde kuolemaan on luontevampi: se on rantautumista toiselle puolen, sielun nousua linnun tavoin kohti valoa, nousua Osiriksen kirkkauteen. Tämä ikivanha kuva muodostaa taustan platonistiselle ja kristilliselle käsitykselle sielun kuolemattomuudesta."
terv., Salla
Lähetä kommentti