”Tyynellä säällä on kirkonkukollakin luonnetta” ja ”rivistä nollia saa helposti ketjun”. Nämä ovat puolalaisen Stalislaw Jerzy Lecin viisauksia. Muistelen kuulleeni, että hänen lauseensa on painettu nyt uudelleen suomeksi.
Mutta varsinaisen mestariaforistikon väittävät olevan nimeltään Lichtenberg, Georg-Christoph (1742-1799).
Georg Henrik von Wright piti häntä Wittgensteinin edeltäjänä. Ehkä, sikäli että Lichtenberg oli sekä kokeellisen fysiikan edustaja että filosofi ja matemaatikko. Wittgenstein oli insinööri ja kokeellisen psykologian harjoittaja sekä näitä jälkimmäisiä, ainakin muiden mielestä. Molempien lauseet ovat lyhyehköjä, alkuperältään saksankielisiä, ja niiden yhteyttä muihin lauseisiin on välillä vaikea hahmottaa. Että kyllä sikäli, ei mielestäni muuten.
Lichtenbergiä ei huomaa juurikaan siteerattavan suomalaisessa kirjoittelussa. Ehkä olemme etääntyneet saksankielisestä kirjallisuudesta niin syvällisellä tavalla, että Lichtenbergiin viittaaminen viittaisi vieraaseen maisemaan.
Hänen juttujaan on kuitenkin suomennettu, ei edes kovin kauan sitten. Teos on Hans-Christoph Lichtenberg, Töherryskirjat. Aforismeja ja muistiinmerkintöjä, valikoinut ja suomentanut Juhani Ihanus, Otava 1999.
Hän kirjoitti tähän tapaan:
”Miehellä oli niin paljon järkeä, ettei hän tahtonut enää kelvata oikein mihinkään maailmassa.”
”Maineikkaan miehen monista töistä haluaisin mieluummin lukea sen, mitä hän on pyyhkinyt pois, kuin sen, mitä hän on jättänyt paikalleen.”
”Hän roikkui vielä sikäläisessä yliopistossa kuin kaunis kynttiläkruunu, jossa ei tosin enää kahteenkymmeneen vuoteen ollut palanut yksikään kynttilä.”
”Kahlehdittu yliopistokaleeriin”
”Kun nuorena opiskelin, erehdyin ennen kaikki siinä, että laadin rakennukselle liian suuren suunnitelman. Niinpä en pystynyt rakentamaan ylempää kerrosta, niin, en pystynyt tekemään edes kattoa. Lopulta katsoin, että minun oli pakko tyytyä pariin pieneen ullakkohuoneeseen, jotka rakensin miten kuten, voimatta kuitenkaan estää sitä, että huonon sään vallitessa satoi sisään. Niin käy varsin monille.”
Nuoruudessaan tämä kyttyräselkä oli luvannut, että aamuaurinko ei milloinkaan olisi löytävä häntä makuulta. Lichtenbergin kuoleman jälkeen Johann Lehmann kirjoitti Immanuel Kantille: ”Aamuisin hän nousi myöhään ylös, heti sen jälkeen hän joi kahvia, bitteriä ja viiniä. Päivällisellä juotiin taas viiniä. Iltapäivisin jälleen viiniä ja likööriä, jotta voisi yhä pysyä virkeänä kirjoittamista varten. Illallisella syötiin paljon munaruokia, ja puoli yötä luettiin ja kirjoitettiin. Koskaan hän ei lähtenyt huoneestaan eikä nauttinut raikkaasta ilmasta.”
Harmi, ettei Amazonilta tilaamani Audenin elämänkerta ole vielä tullut. Siinä on kuvaus siitä, miten säntillinen mitat ja aikataulun laatinut juoppo W. H. Auden oli, mutta en muista sitä enää ulkoa.
Viittaan tähän asiaan, sillä aforismilla tuntuu olevan kaksi synnytyslaitosta: linna ja kapakka. Renessanssissa aforistikkoja olivat Erasmus, Francis Bacon, La Rochefoucauld. Nykyisin aforismeja tehdään Teboililla ja paikallisessa.
Se siitä ahkeruudesta. Itse asiassa ihmettelen, miten ihmiset pystyvät kirjoittamaan ja lukemaan, jos tissuttelevat. Minua sellainen nukuttaa, lasi pari viiniä nyt menee, mutta tarkoitin jatkuvaa kittaamista. Ehkä ihmisten fysiikat vain ovat tässä suhteessa erilaisia. Tai ehkä on niin, että menee niin surkeasti, ettei siihen enää viinakaan auta.
Olen joskus nähnyt listat siitä, miten monta mukillista olutta myöhäiskeskiajan munkit joivat päivässä, esimerkiksi Luther, jonka tekstistä välillä arvaa, että ei tämä ole kirkkaassa tilassa kirjoitettua; erityisestä hänen teologian- ja filosofianhistorialliset huomautuksensa tai jonkinlaiset järkeenvetoamisyrityksensä ovat joskus sammallusta. Mutta en tiedä, kuinka käyneitä nämä aineet olivat, pilsneriä kaiketi. Ja viiniä kyllä otettiin jatkuvasti. Se voi olla, että kirkonmiehet ja teologit joivat pikkuhiljaa aivonsa pihalle ja syntyi sitten tällainen uskonpuhdistus eli siis krapula. Sen jälkeen ei oikein ole aivoja esiintynyt. Ihmiskunnan historian viimeiset aivot olivat luullakseni William Ockhamilla, mutta niitä ei tietääkseni ole säilötty minnekään, mikä on tietysti tavaton harmi nykyisten aikojen kuvastimessa.
Sotia on johdettu pienessä hönössä. Mikkelin päämajassa kuulemma otettiin terävä tunnin välein. Raatteentien veteraanit, joita tapasin Suomussalmen seurakunnassa kesällä 1986 kertoivat, että se kolonna, joka tuli vastaan tuli muutakin tunnelia kuin lumitunnelia pitkin. Hanuria soitteleva känniläisjoukko oli kuulemma ollut verraten vaivatonta niitata sinne tielle. Kun Neukkulan loppumetreillä tehtiin vallankaappaus, jonka yhteydessä Gorba pistettiin kotiarestiin, koko joukkoa kuulemma vaivasi doublevision.
Luulisin, että Suomen paras aforistikko Samuli Paronen ei kirjoittanut viinan voimalla. Lauseet ovat itsessään sikäli kirkkaita, että ei niitä laatinut sielu esanssia ole tarvinnut.
”Ei se onnistu ihmisille mikä muurahaisille”
”Terve kohta sairaassa on kuin sairas kohta terveessä: se on kipeä.”
”Todelliset voittajat eivät kilpaile”
”Asiantuntijan lausunnon mukaan on köyhyys terveellistä. Lääkäri oli sanonut hänelle, etteivät köyhät käy vastaanotoilla niin usein kuin varakkaat.”
”Ei toinen voi elää toisen elämää, ne sanovat. Ei köyhä voi elää rikkaan elämää eikä rikas köyhän, ne selittävät koettaen antaa vääryydelle biologista syvyyttä.”
”Laki on niin kuin muukin tavara.”
”Emme tiedä. Myymme sitä Jumalana.”
”Kysymykset eivät kasva riveissä.”
Mutta varsinaisen mestariaforistikon väittävät olevan nimeltään Lichtenberg, Georg-Christoph (1742-1799).
Georg Henrik von Wright piti häntä Wittgensteinin edeltäjänä. Ehkä, sikäli että Lichtenberg oli sekä kokeellisen fysiikan edustaja että filosofi ja matemaatikko. Wittgenstein oli insinööri ja kokeellisen psykologian harjoittaja sekä näitä jälkimmäisiä, ainakin muiden mielestä. Molempien lauseet ovat lyhyehköjä, alkuperältään saksankielisiä, ja niiden yhteyttä muihin lauseisiin on välillä vaikea hahmottaa. Että kyllä sikäli, ei mielestäni muuten.
Lichtenbergiä ei huomaa juurikaan siteerattavan suomalaisessa kirjoittelussa. Ehkä olemme etääntyneet saksankielisestä kirjallisuudesta niin syvällisellä tavalla, että Lichtenbergiin viittaaminen viittaisi vieraaseen maisemaan.
Hänen juttujaan on kuitenkin suomennettu, ei edes kovin kauan sitten. Teos on Hans-Christoph Lichtenberg, Töherryskirjat. Aforismeja ja muistiinmerkintöjä, valikoinut ja suomentanut Juhani Ihanus, Otava 1999.
Hän kirjoitti tähän tapaan:
”Miehellä oli niin paljon järkeä, ettei hän tahtonut enää kelvata oikein mihinkään maailmassa.”
”Maineikkaan miehen monista töistä haluaisin mieluummin lukea sen, mitä hän on pyyhkinyt pois, kuin sen, mitä hän on jättänyt paikalleen.”
”Hän roikkui vielä sikäläisessä yliopistossa kuin kaunis kynttiläkruunu, jossa ei tosin enää kahteenkymmeneen vuoteen ollut palanut yksikään kynttilä.”
”Kahlehdittu yliopistokaleeriin”
”Kun nuorena opiskelin, erehdyin ennen kaikki siinä, että laadin rakennukselle liian suuren suunnitelman. Niinpä en pystynyt rakentamaan ylempää kerrosta, niin, en pystynyt tekemään edes kattoa. Lopulta katsoin, että minun oli pakko tyytyä pariin pieneen ullakkohuoneeseen, jotka rakensin miten kuten, voimatta kuitenkaan estää sitä, että huonon sään vallitessa satoi sisään. Niin käy varsin monille.”
Nuoruudessaan tämä kyttyräselkä oli luvannut, että aamuaurinko ei milloinkaan olisi löytävä häntä makuulta. Lichtenbergin kuoleman jälkeen Johann Lehmann kirjoitti Immanuel Kantille: ”Aamuisin hän nousi myöhään ylös, heti sen jälkeen hän joi kahvia, bitteriä ja viiniä. Päivällisellä juotiin taas viiniä. Iltapäivisin jälleen viiniä ja likööriä, jotta voisi yhä pysyä virkeänä kirjoittamista varten. Illallisella syötiin paljon munaruokia, ja puoli yötä luettiin ja kirjoitettiin. Koskaan hän ei lähtenyt huoneestaan eikä nauttinut raikkaasta ilmasta.”
Harmi, ettei Amazonilta tilaamani Audenin elämänkerta ole vielä tullut. Siinä on kuvaus siitä, miten säntillinen mitat ja aikataulun laatinut juoppo W. H. Auden oli, mutta en muista sitä enää ulkoa.
Viittaan tähän asiaan, sillä aforismilla tuntuu olevan kaksi synnytyslaitosta: linna ja kapakka. Renessanssissa aforistikkoja olivat Erasmus, Francis Bacon, La Rochefoucauld. Nykyisin aforismeja tehdään Teboililla ja paikallisessa.
Se siitä ahkeruudesta. Itse asiassa ihmettelen, miten ihmiset pystyvät kirjoittamaan ja lukemaan, jos tissuttelevat. Minua sellainen nukuttaa, lasi pari viiniä nyt menee, mutta tarkoitin jatkuvaa kittaamista. Ehkä ihmisten fysiikat vain ovat tässä suhteessa erilaisia. Tai ehkä on niin, että menee niin surkeasti, ettei siihen enää viinakaan auta.
Olen joskus nähnyt listat siitä, miten monta mukillista olutta myöhäiskeskiajan munkit joivat päivässä, esimerkiksi Luther, jonka tekstistä välillä arvaa, että ei tämä ole kirkkaassa tilassa kirjoitettua; erityisestä hänen teologian- ja filosofianhistorialliset huomautuksensa tai jonkinlaiset järkeenvetoamisyrityksensä ovat joskus sammallusta. Mutta en tiedä, kuinka käyneitä nämä aineet olivat, pilsneriä kaiketi. Ja viiniä kyllä otettiin jatkuvasti. Se voi olla, että kirkonmiehet ja teologit joivat pikkuhiljaa aivonsa pihalle ja syntyi sitten tällainen uskonpuhdistus eli siis krapula. Sen jälkeen ei oikein ole aivoja esiintynyt. Ihmiskunnan historian viimeiset aivot olivat luullakseni William Ockhamilla, mutta niitä ei tietääkseni ole säilötty minnekään, mikä on tietysti tavaton harmi nykyisten aikojen kuvastimessa.
Sotia on johdettu pienessä hönössä. Mikkelin päämajassa kuulemma otettiin terävä tunnin välein. Raatteentien veteraanit, joita tapasin Suomussalmen seurakunnassa kesällä 1986 kertoivat, että se kolonna, joka tuli vastaan tuli muutakin tunnelia kuin lumitunnelia pitkin. Hanuria soitteleva känniläisjoukko oli kuulemma ollut verraten vaivatonta niitata sinne tielle. Kun Neukkulan loppumetreillä tehtiin vallankaappaus, jonka yhteydessä Gorba pistettiin kotiarestiin, koko joukkoa kuulemma vaivasi doublevision.
Luulisin, että Suomen paras aforistikko Samuli Paronen ei kirjoittanut viinan voimalla. Lauseet ovat itsessään sikäli kirkkaita, että ei niitä laatinut sielu esanssia ole tarvinnut.
”Ei se onnistu ihmisille mikä muurahaisille”
”Terve kohta sairaassa on kuin sairas kohta terveessä: se on kipeä.”
”Todelliset voittajat eivät kilpaile”
”Asiantuntijan lausunnon mukaan on köyhyys terveellistä. Lääkäri oli sanonut hänelle, etteivät köyhät käy vastaanotoilla niin usein kuin varakkaat.”
”Ei toinen voi elää toisen elämää, ne sanovat. Ei köyhä voi elää rikkaan elämää eikä rikas köyhän, ne selittävät koettaen antaa vääryydelle biologista syvyyttä.”
”Laki on niin kuin muukin tavara.”
”Emme tiedä. Myymme sitä Jumalana.”
”Kysymykset eivät kasva riveissä.”
”Jonakin päivänä lakkaa ihminen kuolemasta. Se on hänen loppunsa.”
(Lainaukset teoksesta Samuli Paronen, Maailma on sana, Otava 1974).
(Lainaukset teoksesta Samuli Paronen, Maailma on sana, Otava 1974).
Kuvassa on nasta pinttipaikka eli Lontoon vanhin pub, ollut aktiivinen ja vaikuttava 1500-luvulta lähtien, Dickensin kantamesta.
9 kommenttia:
Kirjoitin mainiosta päreestäsi kommenttijutun omaan blogiini otsikolla: 'Se on deliriumia teologi Järveläinen'.
kirjailija matti hällillä on mainio novelli nimeltä 'mies rakasti lichtenbergiä'. siinä sanotaan monen muun hauskan muassa näin:
lichtenberg, tuo vanha göttingeniläinen matemaatikko, jonka ajatukset olivat suoria ja valaisevia kuin kynttilät; joka epäonnistui ainoastaan siinä asiassa, että uskoi kirjoittavansa unohdusta varten; jonka viittaan kantit, schopenhauerit ja nietzschet olivat suojautuneet omien voimiensa uupuessa ja josta goethe oli arvellut, että missä lichtenberg pilaili, siellä oli koira haudattuna, joskaan goethe ei ollut mies löytämään tuota koiraa; tuo ikimuistettava kumara, leppeä, partaveitsenterävä profeetta, joka oli siinä määrin kyennyt malttamaan mielensä, että oli jättänyt luomatta filosofisen systeemin.
tuo novelli ( kirjoitettu 1956 ) vei minut aikoinaan ( 1973 ) lichtenbergin pakeille. paikalla rakastuin häneen ja tein juuri niin kuin novellin carolus sanoi tehneensä: päätin ottaa elämäni ohjenuoraksi lichtenbergin opetukset siinä määrin kuin kykenin niitä imemään irti. kirjoitin hänen tärkeimmät lauseensa ja aforisminsa ylös. täytyy sanoa, että se muutos, jonka lopputuloksen näen edessäni tämänhetkisenä minänäni, alkoi samanaikaisesti kuin tutustuin lichtenbergiin.
Rane
Kippis!
Kafkaesque
Kappas!
kafkaesque
Olen omistanut sinulle 'runon'. Löytyy blogistani.
Ukkojen sammumiseen olisi ennen pitkää sammahtanut Mäntsälän kapinakin.
Luther kehui hyvällä viinapäällään, mutta sellaisen sen vain juomalla, kunnes...
Itsevahurskauden loitollapitämiseksi hän salli ainakin itselleen pienet paheet, kuten ylen syömisen ja -juominen.
Paavo Ruotsalainenkin, joka ei osannut olla ilman viinaa ja tupakkia, osasi selittää asian parhain päin ja piti teeskentelynä jopa selväpäisten rukoilevaisten "patsastelua".
Satuin löytämään papereitani selvitellessä ylös raapustamiani Torsti Lehtisen aforismeja taiteen ja uskonnon suhdetta käsitelleestä tilaisuudesta, Helsingin kirkkopäiviltä 2003. T. L. oli mielestäni aikeissa julkaista aforismit kirjana, mutta en ole seurannut onko kirja syntynyt.
Siis Torsti:
Taide ei ratsasta valkoisella orhilla, vaan aasilla, ylväästi tai hauskasti.
Taiteen tulee olla arjen pyhyyden puolustusta.
Taide on hybriksen ja hyötyajattelun vastamyrkky.
Taide ei pyri todistamaan mitään, vaan se on turhaa.
Turhuus on välttämätöntä.
Taiteilija on narri rintamalinjojen välissä;
taiteilija on johtaja vailla alaisia.
Autuas se taiteilija, jonka linnassa ylpeys ja nöyryys viettävät alati häitään.
Ainoa tie sieluun käy ruumiin kautta, tosin symbolit toimivat oikotienä.
Taiteen peilistä heijastuvat ihmiskunnan kasvot.
Taide ei julista pelastusta, parannusta, ei tuomioita,
mutta se voi paljastaa ihmistä orjuuttavat voimat.
Taide ja uskonto: veriveljiä ja verivihollisia.
Taiteen paatos: vapaus.
Ilon voi pyydystää vain verkolla, jolla on kärsimyksen painot.
Mistä ei voi puhua, siitä ei voi vaieta. Se mistä ei voi puhua, on tärkeintä.
Salla
Sopivat hyvin kokoelmaan. Osa tuttuja, osa tuntemattomia. En tiedä, onko kokoelma ilmestynyt, ilmeisesti ei. Olimme Torstin kanssa 90-luvulla aika paljonkin tekemisissä ja kaikenlaista mukavaa tulvahti mieleen, kuten yksikin matka, jonka määränpään piti olla Muonio, mutta ajettiin vahingossa, koska oli niin makoisat keskustelut kuolemasta, 100 kilometriä ohi.
ja sitten sivuasiaan
olen tässä miettinyt miksi jumala haluaa vältellä keskustelua
nykyyisessä demokraattisessa maailmassa
keskusteluhan on välttämätöntä
miksi suojella itseään ?
jumalaa lähestytään tietysti kauniisti palvomalla ja rukoillen
menestyksen teologiassakin on korkeintaan korruption sivumaku, omia suositaan kun
kaikkia olisi suosittava
vallankumouksen tapahduttava
saman johtajan armoilla?
demokraattista jumalassa taitaa olla kuolema, kaikille?
Lähetä kommentti