Tänään on kolminaisuuden päivä.
Usko kolminaisuuteen on kristinuskon muista uskonnoista erottava asia. Kirkkojen Maailmanneuvoston jäseneksi ei hyväksytä yhteisöä, joka ei tunnusta uskoa Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.
Oppi on tietysti vaikeatajuinen eli toisin sanoen uskon mysteeri (mysterion=salaisuus). Niinpä kolminaisuuden päivän toinen nimi Suomen ev. lut. kirkon kirkkopyhäjärjestyksessä on "salattu Jumala".
Kaikki lähtee ja palaa siihen, että uskonnon alueella viitataan kohteeseen, josta ei tiedetä, miten tähän viitataan ja mitä tämä on.
Jumalaa pilkattaessa Häntä ylistetään, lausui siksi mestari Eckhart, joka oli suspekti ajattelija. Jumala ei ole olemassa samassa merkityksessä kuin muut olemassaolevat oliot, todellisuudet, asiat.
Kolminaisuudesta olen ajatellut, että oppi antaa vastauksen kysymyksiin elämän mielestä, merkityksestä ja tarkoituksesta, mutta tämä on teologinen mielipide eli opinio eikä kirkon opettama oppi eli siis pelastuskysymys.
Pelastuskysymykseksi kirkko esittää sen, mitä niin kutsuttu Athanasioksen uskontunnustus lausuu. Athanasioksen uskontunnustus on yksi luterilaisiin Tunnustuskirjoihin sisältyvistä vanhakirkollisista tunnustuksista. Sitä ei ole kirjoittanut Athanasios, joka oli merkittävä teologi vaan luultavasti joukko häneen jollain tavoin liittyviä kirkollisia ajattelijoita, jotka olivat saaneet vaikutteita Augustinuksen teoksessaan De Trinitate ilmaisemista teologisista näkemyksistä.
Usko kolminaisuuteen on kristinuskon muista uskonnoista erottava asia. Kirkkojen Maailmanneuvoston jäseneksi ei hyväksytä yhteisöä, joka ei tunnusta uskoa Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.
Oppi on tietysti vaikeatajuinen eli toisin sanoen uskon mysteeri (mysterion=salaisuus). Niinpä kolminaisuuden päivän toinen nimi Suomen ev. lut. kirkon kirkkopyhäjärjestyksessä on "salattu Jumala".
Kaikki lähtee ja palaa siihen, että uskonnon alueella viitataan kohteeseen, josta ei tiedetä, miten tähän viitataan ja mitä tämä on.
Jumalaa pilkattaessa Häntä ylistetään, lausui siksi mestari Eckhart, joka oli suspekti ajattelija. Jumala ei ole olemassa samassa merkityksessä kuin muut olemassaolevat oliot, todellisuudet, asiat.
Kolminaisuudesta olen ajatellut, että oppi antaa vastauksen kysymyksiin elämän mielestä, merkityksestä ja tarkoituksesta, mutta tämä on teologinen mielipide eli opinio eikä kirkon opettama oppi eli siis pelastuskysymys.
Pelastuskysymykseksi kirkko esittää sen, mitä niin kutsuttu Athanasioksen uskontunnustus lausuu. Athanasioksen uskontunnustus on yksi luterilaisiin Tunnustuskirjoihin sisältyvistä vanhakirkollisista tunnustuksista. Sitä ei ole kirjoittanut Athanasios, joka oli merkittävä teologi vaan luultavasti joukko häneen jollain tavoin liittyviä kirkollisia ajattelijoita, jotka olivat saaneet vaikutteita Augustinuksen teoksessaan De Trinitate ilmaisemista teologisista näkemyksistä.
Augustinus kehitteli teoksessaan näkemyksen siitä, miten muisti, järki ja tahto, sielunkyvyt vastavaavat "enigmaattisesti" eli hämärästi "kuin peilistä" kolminaisuuden persoonia.
Meissä itsessämme, mielemme rakenteessa on jokin kuviollinen ja funktionaalinen vastaavuus transsendenttisen kanssa.
Olen juuri lueskellut gradua romanialaisesta ortodoksiteologista Dumitru Staniloaesta, joka katsoo, että Jumalasta on tietoa katafaattisesti eli välillisesti eli maailman kautta. Niinpä tilakokemukset voivat auttaa ymmärtämään tilattomuutta tai paikattomuutta ja ajan kokeminen ajattomuutta ja ikuisuutta vaikka tietenkin jälkimmäiset ylittävät käsityskyvyn. Varsinainen ja syvempi jumalatieto on Staniloaen mielestä apofaattista eli välitöntä ja sellaisena lausumatonta, koska kaikki mikä on lausuttavissa on välillistä ja koettuun maailmaan ei transsendenssiin viittaavaa.
Staniloaen taustalla on Vladimir Lossky ja tämän taustalla 1300-luvulla elänyt Gregorios Palamas, joka tekee eron jumalallisen ousian (olemuksen) ja energeian (vaikutuksen) välillä. Ousia jää jotenkin lausumattomaksi ja olemassaolo ylittää olemassaolon rajat ja mahdollisuudet. Palamas, muuten, eli samoihin aikoihin kuin Eckhart. Molemmille tieto oli rakkautta ja päinvastoin.
Athanasioksen uskontunnustus on suunnattu erityisesti areiolaisuutta vastaan. Areiolaisuus on järkeenkäypä ja fiksu näkemys, jonka mukaan kolminaisuus rikkoisi Jumalan ykseyden, joka tietysti aristoteelisessa filososofiassa on jotakin parempaa kuin moninaisuus. Tästä syystä Jeesus ei ole samaa olemusta kuin Isä vaan pikemminkin mallikansalainen universumin suuressa kertomuksessa.
Puoli Eurooppaa uskoi Areioksen tavalla ensimmäisillä kristillisillä vuosisadoilla ja ajatus on lujasti hurrattu nykyisinkin, vaikka Areioksesta ei olisi mitään kuultukaan.
Dogmaattista kieltä tulvan tavoin virtaava Athanasioksen uskontunnustus on keskeisiltä osiltaan tämä ".... Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta. Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heiden kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa. Sellainen kuin on Isä, sellainen on myös Poika ja Pyhä Henki: Isä on luomaton, Poika on luomaton ja Pyhä Henki on luomaton. Isä on ääretön, Poika on ääretön, Pyhä Henki on ääretön. Isä on ikuinen, Poika on ikuinen ja Pyhä Henki on ikuinen, eikä kuitenkaan ole kolema ikuista, vaan yksi ikuinen, niin kuin ei myöskään ole kolmea luomatonta eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön. Samoin on Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias, eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias. Samoin Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä on Herra, Poika on Herra ja Pyhä Henki on Herra, eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra. Niin kuin kristillinen totuus vaatii meitä tunnustamaan kunkin persoonan erikseen Jumalaksi ja Herraksi, samoin yhteinen kristillinen usko kieltää meitä puhumasta kolmesta Jumalasta ja Herrasta. Isää ei kukaan ole tehnyt, luonut eikä synnyttänyt. Poika on yksin Isästä, häntä ei ole tehty eikä luotu, vaan hän on syntynyt. Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, häntä ei ole tehty eikä luotu eikä hän ole syntynyt, vaan hän läntee. Isä on siis yksi, ei ole kolmea Isää, Poika on yksi, ei ole kolmea Poikaa, Pyhä Henki on yksi, ei ole kolmea Pyhää Henkeä. Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienenpää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu - kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä, joka on kolminaisuus."
No niin, tässä liturginen ja rajanvetoa suorittava teksti , johon silloin, kun sitä luetaan järjen näkökulmasta, sisältää ristiriitaisen tuntuisia ajatuksia kuten sen, että jotenkin on kolme ja toisaalta ei olekaan kolmea sekä ennen muuta niin sanotun klassisen teismin ainesosia.
Huomio kiinnittyy tästä näkökulmasta siihen, että myöhemmän klassisen teismin kritiikissä usein esitetty ajatus, että klassisen teismin mukaan Jumala on olento, on ongelmallinen. Mitä tarkoittaa se, että jokin on olento? Mikä on olennon määritelmä? Tässähän puhutaan persoonasta ja persoona merkitsee joko kasvoja tai läpisoivuutta (per sonare)? Persoona on jokin tämä tai muista erillisenä hahmottuva olio, jonka kanssa voi olla suhteessa.
Persoonan lisäksi jumalallisia ominaisuuksia ovat ykseys, kunnia, ikuisuus, äärettömyys, luomattomuus, kaikkivaltius.
Athanasioksen uskontunnustus on suunnattu erityisesti areiolaisuutta vastaan. Areiolaisuus on järkeenkäypä ja fiksu näkemys, jonka mukaan kolminaisuus rikkoisi Jumalan ykseyden, joka tietysti aristoteelisessa filososofiassa on jotakin parempaa kuin moninaisuus. Tästä syystä Jeesus ei ole samaa olemusta kuin Isä vaan pikemminkin mallikansalainen universumin suuressa kertomuksessa.
Puoli Eurooppaa uskoi Areioksen tavalla ensimmäisillä kristillisillä vuosisadoilla ja ajatus on lujasti hurrattu nykyisinkin, vaikka Areioksesta ei olisi mitään kuultukaan.
Dogmaattista kieltä tulvan tavoin virtaava Athanasioksen uskontunnustus on keskeisiltä osiltaan tämä ".... Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta. Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heiden kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa. Sellainen kuin on Isä, sellainen on myös Poika ja Pyhä Henki: Isä on luomaton, Poika on luomaton ja Pyhä Henki on luomaton. Isä on ääretön, Poika on ääretön, Pyhä Henki on ääretön. Isä on ikuinen, Poika on ikuinen ja Pyhä Henki on ikuinen, eikä kuitenkaan ole kolema ikuista, vaan yksi ikuinen, niin kuin ei myöskään ole kolmea luomatonta eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön. Samoin on Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias, eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias. Samoin Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä on Herra, Poika on Herra ja Pyhä Henki on Herra, eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra. Niin kuin kristillinen totuus vaatii meitä tunnustamaan kunkin persoonan erikseen Jumalaksi ja Herraksi, samoin yhteinen kristillinen usko kieltää meitä puhumasta kolmesta Jumalasta ja Herrasta. Isää ei kukaan ole tehnyt, luonut eikä synnyttänyt. Poika on yksin Isästä, häntä ei ole tehty eikä luotu, vaan hän on syntynyt. Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, häntä ei ole tehty eikä luotu eikä hän ole syntynyt, vaan hän läntee. Isä on siis yksi, ei ole kolmea Isää, Poika on yksi, ei ole kolmea Poikaa, Pyhä Henki on yksi, ei ole kolmea Pyhää Henkeä. Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienenpää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu - kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä, joka on kolminaisuus."
No niin, tässä liturginen ja rajanvetoa suorittava teksti , johon silloin, kun sitä luetaan järjen näkökulmasta, sisältää ristiriitaisen tuntuisia ajatuksia kuten sen, että jotenkin on kolme ja toisaalta ei olekaan kolmea sekä ennen muuta niin sanotun klassisen teismin ainesosia.
Huomio kiinnittyy tästä näkökulmasta siihen, että myöhemmän klassisen teismin kritiikissä usein esitetty ajatus, että klassisen teismin mukaan Jumala on olento, on ongelmallinen. Mitä tarkoittaa se, että jokin on olento? Mikä on olennon määritelmä? Tässähän puhutaan persoonasta ja persoona merkitsee joko kasvoja tai läpisoivuutta (per sonare)? Persoona on jokin tämä tai muista erillisenä hahmottuva olio, jonka kanssa voi olla suhteessa.
Persoonan lisäksi jumalallisia ominaisuuksia ovat ykseys, kunnia, ikuisuus, äärettömyys, luomattomuus, kaikkivaltius.
9 kommenttia:
Siis tämä ei ole Jumalan ilmoitus itsestään, vaan kirkolliskokouksen hyväksymä ilmoitus Jumalasta.
Aivan, kyseessä on uskontunnustus eikä Jumalan itseilmoitus. Mutta en tiedä, onko tämä erottelu sinänsä suureksi avuksi, koska tietenkin uskontunnustajat ajattelevat, että he eivät tunnusta jotakin muuta kuin mitä Jumala ilmoittaa itsestään.
Ilmoituksen (revelation) käsitteestä vielä. Taustalla on velus, verho eli revelatio on verhon pois ottamista, näkökyvyn eli theorian eli vision palauttamista. Standardi perinne opettaa, että ilmoitus on yleistä ja erityistä ja erityinen ilmoitus on Jeesus Kristus. Kun tästä mennään eteenpäin, ilmoitusteoriat jakaantuvat propositionaalisiksi teorioiksi ja kohtaamisteorioiksi, mikä tarkoittaa sitä, että osa teorioista korostaa sanoina ja käsitteitä ilmaistavaa ilmoituksen sisältöä ja osa enemmänkin "kohtaamista" minä-sinä -suhteessa
Itse asiassa kyseessä oli toteamus eikä kysymys, mutta hyvä näinkin. Ei oppi ojaan kaada, vaikka äkkinäiselle saattaa ensiksi tulla mieleen Paavo Ruotsalainen, philosophit, siat ja pottuhalme.
... niinpä ... philosophit tekevät Jumalan sanasta selvää kuin sika pottuhalmeesta, taisi Paavo sanoa J. V: Snellmannille, joka ei ollut dogmaatikko vaan enemmänkin yhteiskuntafilosofi tai historianfilosofi. Puhui se Paavo myös salatusta viisaudesta, joka hyvin sopii Petrin kommentoimaan tämän päivän aiheeseen. Paavo ei käsittääkseni halunnut philosophian halventamisellaan halventaa kirkon oppia, joka kieltämättä joskus näyttäytyy vaikeasalekoisena. Kun Paavo kopsautti piipun perskat kouralleen ja sanoi, että tuossa on minun oppini, hän saattoi tarkoittaa, että hänellä ei ole mitään omaa erinomaista oppiaan, vaan kirkon oppi riittää hänelle.
Philosophia merkitsee Paavo Ruotsalaiselle käsitystä tai asennetta, jonka mukaan asioita voi hallita.
Hei hyvä Petri,
Kiitos triniteetti-opin pohdinnoistasi.
Mitä tarkoitat, kun sanot,
että mestari Eckhart oli suspekti,
(uskonnollisesti)epäilyttävä ajattelija -katolilaisuusko on tässä tulkintahorisonttinasi?
Kolminaisuusoppi on älyllisesti
mahdollisesti vaikeatajuinen,
mutta uskonnolisena uskona
ei laisinkaan. Uskon koska se
on järjetöntä ( ei järkeen perustuvaa), ei kuitenkaan
järjenvastaista. Teologia
käyttää usein filosofista
apparaattia. Onko se silloin
teologiaa?
Ystävällisesti ja kunnioittavasti Matti
Ad Matti
Viittaus Eckhartin epäilyttävyyteen oli ensisijaisesti historiallinen tiedonanto, mutta kyllä hän tietysti varsin vaikeasti tajuttava tyyppi kaikessa viehättävyydessään muutenkin on.
Aristoteleesta alkaen metafysiikka on jaettu yleiseen ja erityiseen. Teologia on erityistä metafysiikkaa. Onko metafysiikka eli filosofinen ala viime kädessä juuri erityistä metafysiikka eli teologiaa vai onko erityinen metafysiikka alue, jossa filosofia ja teologia risteytyvät, taitaa olla ikuisuuskysymys. Molempi parempi, ajattelisin.
'Pihalla' te olette. 'Erityisen kanssa pihalla'.
Aristoteles yritti säilyttää 'järkevän' jaon, jota - ehkä hän tiesi - ei voida noudattaa., eivät ainakaan eräät...
Mutta mutta...
Siinä kyllä romuttui A:n ajatus 'ikuisesta metafysiikasta': ajattelusta, joka on suhteessa vain olevaan (Heideggerin muistutuksen kautta olemiseen, jonka myös A. oli jo unohtanut - aivan oikea kritiikki H:lta muuten).
Pihallapa hyvinkin. Eihän Jumala ole sisällä maailmassa. Mutta, sanos Rauno, mitä Heidegger oikein tarkoittaa ontologisen ja onttisen erolla. Jotenkin se näyttää liittyvän siihen, että ontologinen on olevaisen mieltä meissä käsittelevä filosofian osio ja onttinen yksittäistä olevaa koskeva, mutta en oikein pääse perille. Minua kiinnostaa tämä siksikin, että Tuomo Mannermaa aikanaan teoksessaan In ipsa fide Christus adest kirjoitti, että ihmisen ja Jumalan suhde on reaalis-onttinen, mutta tämä taitaa nyt tarkoittaa jotakin muuta kuin Heideggerilla.
Lähetä kommentti