Kehittämässä

Päivä on kulunut aamusta alkaen kokouksilla, mutta nulla dies sine linea.

Yhdessä oli puhetta maahanmuuttajakysymyksestä, johon liittyen pop on työperäisyys. Lasketaan, että oma väki ei riitä ja ulkolaisten osuutta tulee kasvattaa.

Terminologiaa etsitään. Onko kyse kotouttamisesta vai kotiuttamisesta. Ovatko muista maista tänne hakeutuvat maahanmuuttajia vai uussuomalaisia.

Ehdotin, että kotouttamisen sijasta strategioissa voitaisiin puhua suomettumisesta. Tarvitaan komitea, joka laatii valtakunnallisen suomettumisstrategian.

Norjassa muuten on sellaistakin, että teologinen tiedekunta kouluttaa imaameja ja muita uskonnollisia johtajia.

Ajatus on sellainen, että uskonnolliset johtajat ovat avainhenkilöitä ja heidän norjattamisensa on avain siihen, miten koko yhteisö sopeutuu.

Myöhemmin menin erään kaupungin, joka ei ole Joensuu erään yliopiston piirissä toimivaan humanismityöryhmään.

Jos joku ei tiennyt, niin humanismi viittaa antiikin klassiseen kulttuuriin, 1500-luvun platonismiin ja 1800-luvun uushumanismiin, josta kasvanut yliopistolaitos alkaa olla meillä elähtäneeksi katsottu ja hylätty.

Ehdotin sitäkin, että avoimen korkeakoulun ja kesäyliopiston väyläopintoihin pitäisi paketoida tutkinto, jota markkinoidaan sanomalla, että siitä ei ole mitään hyötyä ja sen avulla ei saa töitä, huuhaan kandidaatti.

Aineyhdistelmänä vaikkapa kansanrunoustiede, antiikin kielet ja kirjallisuus, naistutkimus ja taidehistoria olisi lyömätön.

Tällaisia teemoja herää mieleen, kun on kehittämässä. Vielä viime vuosikymmenellä ajattelin, että kehitystyö kuuluu Yhdistyneille Kansakunnille ja Suomen Lähetysseuralle, mutta olen ottanut opikseni ja käsittänyt, että elämme kehitysmaassa.