Kesämökki

Kuva on vino, sillä olen ottanut sen hevoskyydistä Firenzessä. Eikä talokaan ole aito, edes. Kyseessä on oikealla paikalla oleva rekonstruktio Danten asunnosta.

Monet pakkailevat jo tavaroitaan lähteäkseen omien unelmiensa taloihin kesäksi. Semminkin 100 vuotta sitten pakattiin myös mööpelit ja kuormattiin kuorma.

En muuta. Mutta aloitan kesäloman muutaman tunnin kuluttua. Ensimmäisen useaan vuoteen. 5 viikkoa.

Ajattelin lukea.

"Saavutettuaan tietyn maalin/tahtoi sankari hengähtää/ Riittää meininki karnevaalin,/ seuraa oikeaa elämää./Kun rumba loppuu/ käyn sohvan nurkkaan istumaan..." Sanat ovat Juice Leskisen.

Olen puhunut. Ugh.

Promenadi diiciissä

Franz Josef rakensi miniatyyrin kaupungille
jonne kääpiö kävelet sisään
vääriin mittasuhteisiin jättiläisten maassa.

Keskuksessa on Foucaultin heiluri joka piirtää legaton
pienen kylän perunamaan kokoiseen tähtilippuun

ja jos kulket
maailmankaikkeuden miniatyyrissä, oivallat:
Franz J oli kansainvälisessä verrannossa vaatimaton veikko.

Heilurin kaaren lähtöpisteessä on 3600 miljoonaa vuotta vanha
stromatoliitti,
esitteli ensi kerran elämän.

Kosketa!

Vaikka vartija kieltää.

Keskellä on Enola Gay,
maalaamatonta pelitä.

Älä kosketa!

Vaikka vartija väittääkin ettei se ole radioaktiivinen,
sienipilvi jäi Hiroshimaan.

Pennsylvania Avenuen, elämän tien päässä on talo.
Aidan takana kuulee miten mr. Kiss Kiss Bang Bang
viimeinen valtias
soittaa saksofonia
ja sulkee tyrmistyksestä auenneet suut.

Kun on katsonut tarpeeksi
museokauppa tarjoaa pilan:
postikortissa sinä ja hän kaulailette.
Me kaikki kuulumme yhteen!

Oi järkytyksen päivää jona nämä alkoivat paljastua.
Oli juuri pelattu hyvä erä biljardia,
käyty saunassa,
saatu kestiystävyyttä.

Äkkiä olikin kylmä.

Ulisten hengitti viimeinen veli,

tuuli.

Happamia, sanoi kansleri yliopistosta

Lueskelin illalla Tampereen yliopiston kanslerin Jorma Sipilän teosta Valta yliopistossa (Vastapaino 2007).

Kirja on sosiaalipolitiikan professorin osallistuvaan havainnointiin perustuva "muistelma" ja analyysi yliopistojärjestelmän nykytilanteesta. Sipilä toimi Tampereen yliopiston rehtorina vuosina 1998-2004. En tiedä, onko kirja erityisen innostava lukukokemus henkilölle, joka ei ole työskennellyt yliopistossa, mutta mielestäni jokaisen yliopistossa toimivan henkilön kannattaisi lukea se. Kiitos Ilkalle lahjasta!

Sipilän sivuja sävyttää turhautuneisuus ja koetus selittää 1980-luvun lopulle vallinneen akateemisen kulttuurin romuttamista parhain päin. Hänen vastauksensa kysymykseen "miksi opetusministeriö tekee niin paljon huonoja esityksiä yliopistojen suhteen" on: "koska kaikki yliopistoa koskevat esitykset tulevat opetusministeriöstä".

Pitkälti taustalla on EU ja Bolognan prosessi. On myös niin, että esimerkiksi tulospalkkaus ei ole kirjoittajan mielestä virheellinen ratkaisu, mutta sen toteuttaminen esimiespäätöksellä on. 1980-luvulle vallinneessa järjestelmässä oli myös paljon sellaista, mikä ei ole yliopiston järkevän toiminnan näkökulmasta perusteltua, sai se siltä osin mennäkin.

Rehtorin näkökulmasta yliopisto muuttui yhdeksi opetusministeriön alaisuudessa toimivaksi virastoksi. Todellista valtaa käyttävät ministeriön huippuvirkamiehet, joista osa on todella kovan luokan yliopistotekijöitä sikäli, että he tuntevat ja tietävät tämän laitoksen kuin omat taskunsa. He seurustelevat valtakunnan eliitin kanssa ja pistävät toimeen sen, mitä keskusteluissa sovitaan.

Yliopistotasolla kovaa valtaa kuuluu professoreille, jotka eivät kuitenkaan välttämättä osaa käyttää sitä. Johtotehtäviin hakeudutaan vastentahtoisesti tai sitten niihin hakeutuvat öykkärit, jotka tahtovat valtaa. Nämä öykkärit äänestetään tehtäviinsä yhä uudelleen, sillä yliopistoa luonnehtii pelon kulttuuri.

Sipilä kuvaa kehitystä, jossa kaikki on muuttunut taloudeksi. Se merkitsee muun muassa kiusausta hyväksyä heikompaa ja heikompaa, sillä rahanjakomalli perustuu suoritettujen tutkintojen määrään - ja on näin ollen vääristynyt.

Kiinnostava ajatus on se, että Sipilä perää koulutusyliopiston arvostamista. Hänen mukaansa rankinglistat saattaisivat olla varsin toisenlaisia, mikäli ne perustuisivat yliopistojen antaman koulutuksen laatuun.

Hän toteaa terävästi, että tutkia voi missä vaan, mutta koulutukseen yliopistolla on monopoli. Kovaa puhetta niille (kaltaisilleni), joita ajaa tutkijan intohimo. Tosin oma johtopäätökseni on ollut jo vuosia samanlainen. Olen kiinnostunut tutkimuksesta. Yliopistossa vallitseva talous- ja tehokkuusideologia, hallinnon paisuminen sekä osittain opetus ovat ne tekijät, jotka ovat tehneet siitä vähemmän attraktiivisen työpaikan tutkimussuuntautuneen henkilön kannalta.

1900-luvulla tapahtuneen kehityksen suurin hinta on ihmisten happamuus. Vesi seisoo ja on hapan.

Toiseksi lahjaksi tehtäviä jättäessäni sain Tarjalta Juha Wat Vainion kootut. Nerokkaita tekstityksiä.

Kainalossani valta yliopistossa käyn ahon laitaa minä ilman paitaa. Ja kenties hommaan ne naapurin Hammondit, joiden tuottama musiikillinen elämys on monitulkintainen mutta sielullinen kanavointi perusteltu.

Korkokäyrä

Tarjosin tutulle pankinjohtajalle sapuskat, sillä minulla on näppini pelissä erään yleishyödyllisen tahon saneerauksessa ja nyt kun asia on pihvi, on tietysti puhtailla olevan vuoro tarjota. Pankinjohtajan puolestaan tulisi tarjota, mikäli asiat olisivat huonosti, sillä sekavuustilassa oleva taho, joka maksaa, maksaa ja erityisesti korkoa, on tietysti erinomaisen kannattava asiakas toisin kuin sellainen, joka hoitaa asiansa.

Juteltiin siinä tietysti talousasiat ylipäänsä maailmassa kuntoon.

Että viime kerralla korot pomppasivat jonnekin yli 15 %:n tilanteessa, jolloin Saksan talous oli tasolla 6 %. Ikävyyksistä maksavat kaikki, jos jotakin todella kaameata tapahtuu, mutta kansainvälinen säätelyjärjestelmä on epäilemättä parempi ja turvallisempi kuin se, että siinä ei oltaisi mukana. Talous ei ole tältä osin niin haavoittuva kuin 15 vuotta sitten.

Korkokäyrä näyttää siltä, että kun se vuosikymmenen alussa huiteli 5 %:n tasolla ja laski vuosina 2002-2005 3 %:n tasolle, se on tullut nyt ylös yli 4 %:n tasolle ja jatkaa nousuaan. Kukaan ei ole vielä sanonut, että korko voisi olla 5 %, mutta se tulee olemaan joko se tai sitten käyrä lähtee takaisin alas.

Tämä on huono juttu niiden kannalta, jotka miettivät, kannattaisiko sitoa lainat kiinteäkorkoisiksi vai ei. Järkevä henkilö, kuten allekirjoittanut, teki sen kesällä 2006, mutta nyt voi olla jo liian myöhäistä, sillä riskinä on se, että korko on vuoden päästä hieman alhaisempi kuin tällä hetkellä tarjolla oleva kiinteä korko. Tai sitten se on jonkin verran korkeampi, mutta tuskin nousee yli 0.5 % korkeammaksi kuin se on nyt. Sanokaa minun sanoneen.

Jos se siitä korkeammaksi nousee, se nouseekin niin että roikaa ja siinä eivät kiinteät korot auta. Uskon nimittäin niin, että jos kriisi tulee, pankit saneerataan ja jäljelle jäävien elinkelpoisuuden takaamiseksi ne vapautetaan poliittisella päätöksellä entisistä sitoumuksistaan. Tai jotakin vastaavaa. Kiinteä korko on siis mielestäni hyvien aikojen pikkupeliä, jota peliä ei pelata katastrofin aikana.

Juha Siltala kuulemma on ennustanut maailmantalouden romahdusta tai sinnepäin. Minä ennustan, että Hillarysta tulee presidentti ja sosiaaliohjelman toteuttaminen pannaan käyntiin. Raha otetaan Kiinasta ja siellä rahan hintaa nostetaan. Se tarkoittaa sitä, että vuoden 2008 jälkeen korot alkavat nousta.

Se mikä kiinnittää huomiota, on, että sota ei enää näytäkään olevan kannattava bisnes. Korot nousevat, vaikka Bush sotii. Tosin hän jo pari vuotta sitten kertoi, että sota on loppunut, mutta juttu näyttää "menneen pitkäksi" eli rauhan odottajat ja kansainvälisten sopimusten vaalijat voivat pyyhkiä kätensä lepikkoon. Ne ovat todellisia ammattimiehiä ne siellä Amerikassa. Maallikolla ei ole välineitä ymmärtää heidän ylimaallisen huippua ajatteluaan.

Pörssiromahdus olisi sinänsä kiva, näin velallisen näkökulmasta. Jos rahanarvo menehtyisi ja kuolisi, ei velkaakaan olisi. Jos tieto tulee, että yöllä viedään niin otan heti velkaa hirveät määrät ja tuhlaan ja rakennan. Seuraavana päivänä ei ole enää mitään, mitä periä takaisin.

Näin näyttävät tekevän aikamme nuoriso. Olin 31 vuotias kun otin asuntovelkani ,joka silloin oli muutama satatuhatta. Ajattelin, että tätä tässä sitten ahkeruudella elämän ajan maksellaan. Nykyisinkin ne 20 vuotiaita ja ottavat muutama satatuhatta, euroja.

Kehittämässä

Päivä on kulunut aamusta alkaen kokouksilla, mutta nulla dies sine linea.

Yhdessä oli puhetta maahanmuuttajakysymyksestä, johon liittyen pop on työperäisyys. Lasketaan, että oma väki ei riitä ja ulkolaisten osuutta tulee kasvattaa.

Terminologiaa etsitään. Onko kyse kotouttamisesta vai kotiuttamisesta. Ovatko muista maista tänne hakeutuvat maahanmuuttajia vai uussuomalaisia.

Ehdotin, että kotouttamisen sijasta strategioissa voitaisiin puhua suomettumisesta. Tarvitaan komitea, joka laatii valtakunnallisen suomettumisstrategian.

Norjassa muuten on sellaistakin, että teologinen tiedekunta kouluttaa imaameja ja muita uskonnollisia johtajia.

Ajatus on sellainen, että uskonnolliset johtajat ovat avainhenkilöitä ja heidän norjattamisensa on avain siihen, miten koko yhteisö sopeutuu.

Myöhemmin menin erään kaupungin, joka ei ole Joensuu erään yliopiston piirissä toimivaan humanismityöryhmään.

Jos joku ei tiennyt, niin humanismi viittaa antiikin klassiseen kulttuuriin, 1500-luvun platonismiin ja 1800-luvun uushumanismiin, josta kasvanut yliopistolaitos alkaa olla meillä elähtäneeksi katsottu ja hylätty.

Ehdotin sitäkin, että avoimen korkeakoulun ja kesäyliopiston väyläopintoihin pitäisi paketoida tutkinto, jota markkinoidaan sanomalla, että siitä ei ole mitään hyötyä ja sen avulla ei saa töitä, huuhaan kandidaatti.

Aineyhdistelmänä vaikkapa kansanrunoustiede, antiikin kielet ja kirjallisuus, naistutkimus ja taidehistoria olisi lyömätön.

Tällaisia teemoja herää mieleen, kun on kehittämässä. Vielä viime vuosikymmenellä ajattelin, että kehitystyö kuuluu Yhdistyneille Kansakunnille ja Suomen Lähetysseuralle, mutta olen ottanut opikseni ja käsittänyt, että elämme kehitysmaassa.

Kolme yhdessä

Tänään on kolminaisuuden päivä.

Usko kolminaisuuteen on kristinuskon muista uskonnoista erottava asia. Kirkkojen Maailmanneuvoston jäseneksi ei hyväksytä yhteisöä, joka ei tunnusta uskoa Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.

Oppi on tietysti vaikeatajuinen eli toisin sanoen uskon mysteeri (mysterion=salaisuus). Niinpä kolminaisuuden päivän toinen nimi Suomen ev. lut. kirkon kirkkopyhäjärjestyksessä on "salattu Jumala".

Kaikki lähtee ja palaa siihen, että uskonnon alueella viitataan kohteeseen, josta ei tiedetä, miten tähän viitataan ja mitä tämä on.

Jumalaa pilkattaessa Häntä ylistetään, lausui siksi mestari Eckhart, joka oli suspekti ajattelija. Jumala ei ole olemassa samassa merkityksessä kuin muut olemassaolevat oliot, todellisuudet, asiat.

Kolminaisuudesta olen ajatellut, että oppi antaa vastauksen kysymyksiin elämän mielestä, merkityksestä ja tarkoituksesta, mutta tämä on teologinen mielipide eli opinio eikä kirkon opettama oppi eli siis pelastuskysymys.

Pelastuskysymykseksi kirkko esittää sen, mitä niin kutsuttu Athanasioksen uskontunnustus lausuu. Athanasioksen uskontunnustus on yksi luterilaisiin Tunnustuskirjoihin sisältyvistä vanhakirkollisista tunnustuksista. Sitä ei ole kirjoittanut Athanasios, joka oli merkittävä teologi vaan luultavasti joukko häneen jollain tavoin liittyviä kirkollisia ajattelijoita, jotka olivat saaneet vaikutteita Augustinuksen teoksessaan De Trinitate ilmaisemista teologisista näkemyksistä.

Augustinus kehitteli teoksessaan näkemyksen siitä, miten muisti, järki ja tahto, sielunkyvyt vastavaavat "enigmaattisesti" eli hämärästi "kuin peilistä" kolminaisuuden persoonia.

Meissä itsessämme, mielemme rakenteessa on jokin kuviollinen ja funktionaalinen vastaavuus transsendenttisen kanssa.

Olen juuri lueskellut gradua romanialaisesta ortodoksiteologista Dumitru Staniloaesta, joka katsoo, että Jumalasta on tietoa katafaattisesti eli välillisesti eli maailman kautta. Niinpä tilakokemukset voivat auttaa ymmärtämään tilattomuutta tai paikattomuutta ja ajan kokeminen ajattomuutta ja ikuisuutta vaikka tietenkin jälkimmäiset ylittävät käsityskyvyn. Varsinainen ja syvempi jumalatieto on Staniloaen mielestä apofaattista eli välitöntä ja sellaisena lausumatonta, koska kaikki mikä on lausuttavissa on välillistä ja koettuun maailmaan ei transsendenssiin viittaavaa.

Staniloaen taustalla on Vladimir Lossky ja tämän taustalla 1300-luvulla elänyt Gregorios Palamas, joka tekee eron jumalallisen ousian (olemuksen) ja energeian (vaikutuksen) välillä. Ousia jää jotenkin lausumattomaksi ja olemassaolo ylittää olemassaolon rajat ja mahdollisuudet. Palamas, muuten, eli samoihin aikoihin kuin Eckhart. Molemmille tieto oli rakkautta ja päinvastoin.

Athanasioksen uskontunnustus on suunnattu erityisesti areiolaisuutta vastaan. Areiolaisuus on järkeenkäypä ja fiksu näkemys, jonka mukaan kolminaisuus rikkoisi Jumalan ykseyden, joka tietysti aristoteelisessa filososofiassa on jotakin parempaa kuin moninaisuus. Tästä syystä Jeesus ei ole samaa olemusta kuin Isä vaan pikemminkin mallikansalainen universumin suuressa kertomuksessa.

Puoli Eurooppaa uskoi Areioksen tavalla ensimmäisillä kristillisillä vuosisadoilla ja ajatus on lujasti hurrattu nykyisinkin, vaikka Areioksesta ei olisi mitään kuultukaan.

Dogmaattista kieltä tulvan tavoin virtaava Athanasioksen uskontunnustus on keskeisiltä osiltaan tämä ".... Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta. Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heiden kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa. Sellainen kuin on Isä, sellainen on myös Poika ja Pyhä Henki: Isä on luomaton, Poika on luomaton ja Pyhä Henki on luomaton. Isä on ääretön, Poika on ääretön, Pyhä Henki on ääretön. Isä on ikuinen, Poika on ikuinen ja Pyhä Henki on ikuinen, eikä kuitenkaan ole kolema ikuista, vaan yksi ikuinen, niin kuin ei myöskään ole kolmea luomatonta eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön. Samoin on Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias, eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias. Samoin Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä on Herra, Poika on Herra ja Pyhä Henki on Herra, eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra. Niin kuin kristillinen totuus vaatii meitä tunnustamaan kunkin persoonan erikseen Jumalaksi ja Herraksi, samoin yhteinen kristillinen usko kieltää meitä puhumasta kolmesta Jumalasta ja Herrasta. Isää ei kukaan ole tehnyt, luonut eikä synnyttänyt. Poika on yksin Isästä, häntä ei ole tehty eikä luotu, vaan hän on syntynyt. Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, häntä ei ole tehty eikä luotu eikä hän ole syntynyt, vaan hän läntee. Isä on siis yksi, ei ole kolmea Isää, Poika on yksi, ei ole kolmea Poikaa, Pyhä Henki on yksi, ei ole kolmea Pyhää Henkeä. Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienenpää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu - kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä, joka on kolminaisuus."

No niin, tässä liturginen ja rajanvetoa suorittava teksti , johon silloin, kun sitä luetaan järjen näkökulmasta, sisältää ristiriitaisen tuntuisia ajatuksia kuten sen, että jotenkin on kolme ja toisaalta ei olekaan kolmea sekä ennen muuta niin sanotun klassisen teismin ainesosia.

Huomio kiinnittyy tästä näkökulmasta siihen, että myöhemmän klassisen teismin kritiikissä usein esitetty ajatus, että klassisen teismin mukaan Jumala on olento, on ongelmallinen. Mitä tarkoittaa se, että jokin on olento? Mikä on olennon määritelmä? Tässähän puhutaan persoonasta ja persoona merkitsee joko kasvoja tai läpisoivuutta (per sonare)? Persoona on jokin tämä tai muista erillisenä hahmottuva olio, jonka kanssa voi olla suhteessa.

Persoonan lisäksi jumalallisia ominaisuuksia ovat ykseys, kunnia, ikuisuus, äärettömyys, luomattomuus, kaikkivaltius.

Lakkien päivänä

Jakavat tänään niitä valkoisia hattuja, jotka monet kellastuttavat vappujuhlien varalle ja joilla jotkut heittävät olutta kiukaalle.

Nuorille ihmisille elämänsä keväässä. Vanhuksen onnittelut!

Ylioppilaslakkien rinnalle on tullut hieman kaupallisena ja hieman sivistyksellisenä tuotteena myös ammattilakki, joka on violettimusta ja keskellä lukee a eli ammatti. Se on hieman samannäköinen, joskin väriltään kauniimpi kuin Aleksis Kiven ylioppilaslakki Tuusulan rantatiellä sijaitsevassa mökissä.

Siihen aikaan ylioppilaita oli varsin vähän. Kysyttiin: joko maisteri on ylioppilas?

Nykyisin tohtorinhattuja jaetaan suurin piirtein saman verran kuin 100 vuotta sitten ylioppilaslakkeja. Aika on lyhyt ja vauhti kova, sillä keskuudessamme elää täysissä voimissaan olevia kansalaisia, jotka kertovat ylpeästi olevansa sukunsa ensimmäisiä ylioppilaita.

Olen unelmoinut ajatuksella, että maani ja mantuni läheisyydessä olevaa hiekkatietä pitkin vaeltaisi Kulkuri. Tulisi pihaan ja kysyisi, että onkos talossa töitä.

Ottaisin muonamieheksi ja hurmuriksi.

Syksyn tullen toteaisimme: ei huolta, Kulkuri onkin Maisteri!

Kytkös kotiin

Rupert Sheldrake on tutkinut ikuisuusongelmaa, joka koskee kirjekyyhkysten kotiin löytämistä, hauskalla tavalla.

Kyyhkysille oli laitettu laput silmille ja heitetty lentokoneesta. Ne löysivät perille.

Niiden muut aistielimet tukittiin ja ne heitettiin lentokoneesta. Ne löysivät perille.

Ne heitettiin alas magneettikentillä, joilla ei voi suunnistaa. Ne löysivät perille.

Mitään selitystä ilmiölle ei tunneta. Sheldrake ehdottaa vastaukseksi, että kyyhkysillä on sisäänrakennettu kytkös kotiin.

En tiedä kyyhkysistä, ihmisistä jonkin verran enemmän.

Ryhdyn nyt olemaan professori ma. emeritus, mikä johtuu kytköksestä kotiin.

Mutta koteja on monenlaisia, kuten henkinen ilmapiiri ja tekeminen, johon kaipaa. Eniten olen kaivannut tutkimista.

Akateemisen elämän parhaat puolet ovat oppilaat, joiden naamat paistavat luennolla tai ohjattava yksilö, jonka oivalluksen hetkeen pääsee todistajaksi. Toinen osa parhaista puolista on lukeminen ja jonkin verran myös kirjoittaminen.

Kummallekaan ei ole tarpeeksi aikaa. Oppilasmäärät ovat suuria ja virkamäärät pieniä. Pitäisi lisätä virkoja ja vähentää oppilasmääriä, jotta pääsisi eteenpäin - mikäli huippua tavoitellaan.

Niin ei tule tapahtumaan ja siitä syystä tekee mieli soveltaa kenraali Airon viisautta yliopistoon: "Armeijan malli on tämä: järki pois vaikka saatana."

Gradut alkaa olla luetut ja ohjeet annetut. Pajatso sillä tavoin tyhjä, että mitä muuta tekisi kuin muistelisi majuri von Esseniä, joka tuotiin joukkosidontapaikalle ja joka veret kypärästä heitettyään lausui: "Ei tämä kannata. Kouvolan asemanhoitajallakin on VR 4 ja sekin on majuri."